Fidon elämää

FIDO 6.1.1997 - 5.6.2010

2010-06-05T22:00:00.006+03:00

Fido poistui luotamme rauhallisesti syliini nukahtaen 5.6.2010 ~klo 13:30. Sen oikean etujalan lapaluusta löytyi parisen kuukautta sitten kasvain ja ainoa hoitokeino olisi ollut koko jalan amputaatio. Parin kuukauden ajan eleltiin hillitysti ja kipulääkettä otettiin säännöllisesti. Eilen töistä kotiin tullessani Fido oli nukkumassa. Kun se huomasi, että olin tullut kotiin, se hyppäsi vauhdilla pystyyn. Jotain pahaa tapahtui ja voi sitä huutoa ja paniikkia, kun koiraraasu juoksi kolmella jalalla minun luokseni, kuin apua hakien. Otin sen syliin ja annoin kipulääkettä. Rauhoituttiin ja juteltiin pitkään. Kun rauha oli palannut maahan, lähdimme alkuperäisen suunnitelman mukaan Raaheen. Kävely autolle oli hankalaa. Raahessa totesimme, että Fido ei käyttänyt jalkaa juuri ollenkaan, roikotti vain ilmassa. Portaiden kiipeäminen tuotti kipua. Se mitä tapahtui, oli todennäköisesti patologinen murtuma eli kasvain mursi hauraan luun sisältä päin. Tässä tilanteessa ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästää rakas koira menemään ja lakata ajattelemasta vain itseänsä ja sitä, kuinka kestää rakkaan perheenjäsenen menettäminen ja menettämisen tuottama tuska ja ikävä.

Ikävä on kova ja itku tulee silmään heti, kun Fidoa ajattelee. Torstaina kaikki oli vielä suht' kunnossa. Kävimme jopa kävelyllä, kun jalka tuntui olevan parempi. Nyt pitää vain totutella elämään ilman pikku-riiviötä ja toivoa, että aika parantaa ikävän ja pahan olon.

Fido-papparainen, olet ikuisesti muistoissani.

-Tuija

Mökillä

2010-03-20T22:12:00.002+02:00

Emännällä oli hiihtoloma ja minäkin pääsin koppuviikosta mökkeilemään. Koska alkuviikosta oli paukkupakkanen, emäntää huolestutti, että miten minä pärjäisin mökillä huonoine verenkiertoineni ja sydämeni kanssa. Onneksi ilma lauhtui loppuviikoksi ja minä tarkenin ulkoilla ja paljon ulkoilinkin. Ihmismummo teki minulle viltistäni hienon puvun pakkasten varalle ja vaikka sitä pakkasta ei sitten niin kovin paljoa ollutkaan, oli mukava ulkoilla lämpimästi.

Lunta oli niin mahdottomasti etteivät minun töppöjalkani meinanneet riittää, kun etsin leluani lumihangesta.

Mökkeilyn olennainen osa on myös takkatuli. Katsokaa, kuinka hienosti minä sain puut syttymään.

Parasta mökillä oli se, että sain olla irrallaan. Ei tarvinut pelätä autoja eikä näin talvella juuri muita koiria tai ihmisiäkään. Emäntä kertoi juuri ennen mökille lähtöä jollekin, että minä en enää juuri juokse, kävelen vain ja ehkä vähän hölkyttelen välillä. No enhän minä nyt remmissä voi kirmailla mutta katsokaapas kuinka väärässä emäntä olikaan. Kyllähän minä juoksen ja lujaa juoksenkin, kun ei ole hidasteita remmin toisessa päässä.

"Eteenpäin!", sanoi papparainen lumessa.

2010-02-28T21:43:00.005+02:00

Huoh! Vihdoinkin paukkupakkaset ovat ohi, ainakin väliaikaisesti. Minäkin olen tarennut käydä kävelyllä. Mutta nyt kun pakkasista päästiin, ihanasta lumesta tuli ongelma. Ei ole hääviä kävellä tennispallon kokoiset (minulla ei ole tapana liioitella...) lumipallot jaloissa. Mitenhän sitten käy, kun tuo valtava lumimäärä sulaa? Taitaa olla emännälläkin kumppareiden osto edessä...

Kilisee kilisee palloset, helkkyen, välkkyen...:

Etsintää

2010-02-06T21:57:00.003+02:00

Emäntäni on alkanut kovasti piilottelemaan makupaloja minulta. Se, että etsin, auttaa kuulemma pitämään aivoni virkeänä. Minua kuulemma vaivaa ilmiselvä dementia. Valvon yöt kitisten ja kätisten (no tottakai minä kitisen, jos on tylsää), olen välillä hyvin poissaoleva ja toisaalta välillä hyvin pentumainen leikkeineni. Sitä minä en ymmärrä, miksi se makupala pitää piilottaa niin kovin vaikeaan paikkaan (alla todisteena kolmiosainen videonpätkä, huonolaatuinen tosin). Ja miksi ihmeessä minun pitää mennä suljettujen ovien taakse odottamaan, kun emäntä piilottaa makupalan. Minähän ehdin unohtaa, mitä minun pitää etsiä. Ei noita ihmisten aivoituksia voi aina ymmärtää pieni puudeli.

Villapaita

2010-01-31T15:05:00.009+02:00

Ihmismummoni oli kutonut minulle villapaidan. Villaa minulla kyllä olisi omastakin takaa mutta silti näin kylmällä ilmalla viluttaa ja vanhoja niveliäni kolottaa. En ole komeampaa Villapaitaa nähnyt koskaan. Tietenkin täytyy huomioida, että minun päällänihän asuste kuin asuste näyttää hyvältä.

Sen lisäksi, että sain upean villapuseron, löysin kuistilta vanhan leluni. Kylläpäs olikin piristävää leikkiä sillä pitkästä aikaa. Oikein tunsin, kuinka veri alkoi virtaamaan suonissani joutuisammin ja olo oli kuin nuorella miehellä.

Kun olin mielestäni tarpeeksi juossut, huomasin, että emäntä suunnittelee lähtöä. Oikeasti hän laittoi vain auton lämmitykseen ja otti johdon auton takapenkiltä mutta minä en jättänyt mitään sattuman varaan ja vilahdin salamana autoon omalle paikalleni päivystämään, että emäntä ei vain ilman minua lähde. Siinäpä sitten yritti emäntä houkutella minua ulos, eihän minulla mitään hätää autossa ollut. Vaikka siellä oli kylmä niin olihan minulla vaatetta yllä.

-30 astetta pakkasta ja uusi pipo

2010-01-07T20:21:00.005+02:00

Ulkona on pakkasta -30 astetta. Tämä vaikeuttaa kovasti minun tilannettani. Tarkenen juuri ja juuri pissata ja yskityttää myös kovasti. Tämä on outoa, koska nuorena ja vetreänä miehenä en koskaan juuri palellut ja ensimmäinen vaatekappalekin minulle hankittiin vasta viime talvena. Näin ollen ulkoiluni onkin rajoitettu toistaiseksi talon nurkalle. Emäntääni myös kovasti huolestutti se, että jäätyvätkö minun herkät korvani ja niinpä hän näppäränä käsityöihmisenä (vitsi, sillä on peukalo keskellä kämmentä) teki minulle pipon.

Teko-ohje: Ota mahdollisimman lämmin sukka ja leikkaa siitä terä auki.

Sitten kun vielä löytyisi helposti jalkoihin puettavat tossut. Minun tassuihini kun ei hevillä kosketa!

13 vuotta eikä suotta!

2010-01-06T18:10:00.004+02:00

Tänään tuli 13 vuotta täyteen. Sitä olikin syytä juhlistaa kunnolla. Syksyllä 2008 minulle kerrottiin, että jos oikein hyvin käy, näen vielä joulun. Siis joulun 2008. Nyt olen nähnyt myös joulun 2009 ja voin suhteellisen hyvin. Paljon paremmin, kuin pari vuotta sitten.

Aamuni alkoi lahjan avaamisella.

Mrrr. Niin paljon paperia... Eihän täällä sisällä ole mitään.
Minua on huijattu!

Minähän sanoin, että minua on huijattu! Eihän
täällä mitään ole! Ei kun hetkinen...
Nurkkasilmällä näen jotain... Uusi pallo!

Kiitos. Täytyykin heti testata.

Toimii! Älyääköhän emäntä muuten, että
loppiaisena kuusi pitäisi purkaa pois...

Tokihan minulle tehtiin myös kakku. Hyvää oli. Seuraava kuvakollaasi kertoo kaiken. Nam!

Eikö olekin hieno!

Kas näin häipyy kakku, ja kakku häipyy näin!

Mmm... Tämähän sulaa suussa!

Vähäksi se käy ennen kuin kokonaan loppuu.

Eikä mennyt varmaan minuuttiakaan.

Mistä näitä arkajalkoja oikein riittää?

2009-10-13T18:00:00.004+03:00

Tapasin tänään ulkoillessani röyhkeän ja rahvaanomaisen pulun. Rouva Kyyhkynen vain sylki ja räkytti minulle kotioveltaan, kun kävelin heidän talonsa ohi. Eipä ollut rohkeutta silläkään (vertaan tätä pulu-rouvaa aikaisemmin tapaamaani oravaan, joka ilkkui minulle puunoksalta) tulla minulle sanomaan asiaansa maan tasolta. Tiesi varmaan, että olisin höyhentänyt sen niin maan perusteellisesti, aina viimeiseen höyheneen saakka.

Vain vanhat valjaat...

2009-10-11T23:39:00.009+03:00

Emäntäni penkoi varastoa ja löysi vanhat heijastinvaljaani. Varastossa ne olivat hautautuneena sen vuoksi, että kun olin huonossa kunnossa ja elimistööni oli kerääntynyt nestettä, valjaat eivät menneet lähimainkaan rintakehäni ympäri. Nyt ne olivat minulle passelit.

Minä komeana heijastinvaljaissani.

Törmäsin ulkoillessani alla olevaan otukseen. Siellä se puussa turvassa minulle ilkkui. Olisi tullut alas tekemään tuttavuutta niin oltaisiin nähty, kuka on kingi näillä kulmilla. Typerä tupsukorva. Jänishousu, sanon minä.

Pikku-Orava.

Hei, hei vanha toverini

2009-10-06T23:19:00.003+03:00

Naapurini Kalle, rakkain kaikista pystyyn haukuttavista, muutti tänään pois. Se on surullista ja vetää hiljaiseksi. Jopa minut. Minulla on toisaalta hyvin haikea olo mutta toistaalta olen myös hieman helpottunut siitä, että reviirilläni on yksi kilpailija vähemmän. Olen taas kulmakunnan vaikututusvaltaisin ja komein. Alakerran dobermannilla ei ole asiaa korkeimmalle pallille. Juoskoon minut kumoon vaikka kuinka monta kertaa (yksi kerta takana...), se ei arvoani alenna. Kalle sentään osasi käyttäytyä, kuten minun tasoisessa seurassa tuleekin käyttäytyä.

Pärjäile, vanha ystävä, toivottavasti viihdyt uudessa asuinpaikassasi. Toivon myös, että et ottanut kaikkia haukkujani henkilökohtaisesti. En minä tosissani sinua haukkunut vaikka tiedän, että pahalta se välillä kuullosti.

Kalle.

Pentukoiran tasolla... varmaan dementia vaivaa...

2009-09-15T21:01:00.006+03:00

... väittää emäntäni, kun rassaan koviväen hermoja vinkuleluillani. Ne ovat parhaita. Huutavat tuskissaan, kun tapan niitä. Olen kuulemma myös aika itsekäs lelujeni suhteen, haluan ja VAADIN isoon ääneen, että kanssani leikitään mutta en raskisi millään luopua leluistani edes siksi aikaa, että niitä heiteltäisiin minulle. Haluan esitellä videon muodossa uuden vinkuleluni, the dogin sekä pääseepä videon lopussa minulle aina niin rakas vanha palloni kainalooni, näin varmistan, ettei kukaan siihen koske.

Seuraavan videossa näette, kuinka kuuliainen olen aina ollut, jo nuorena "miehenä". Eli minun kuuluisi pyörähtää selän kautta ympäri markka-käskystä. En kai minä, kun ei tainnut olla tarjolla mitään palkintoa. Lämmin käsi ei minua paljon motivoi mutta viihdytin itseäni tuota seuraavaa videota kuvattaessa kuuntelemalla emännän papukaijamaista toistantaa "Markka!", "Markka!", "Tee markka!"... Voi tätä myötähäpeän tunnetta.

Pikkusiskon ratajuoksut

2009-09-10T21:15:00.004+03:00

Intiaanikesä

2009-08-30T17:27:00.006+03:00

Vielä on kesää jäljellä, näköjään. Viimeisiä elokuun päiviä ja lämpöä riittää. Karvat lähtivät taas mutta olihan tuo jo aikakin. Olin jo melkoinen tursake. Minä nuorrun vuosia joka kerta, kun karvani ajellaan pois. Olen kyseisen tapahtuman jälkeen, kuin sähköjänis, joka on täynnä virtaa. Lelut saavat kyytiä ja vatsani alus näyttää olevan jalkoja täynnä:-)

Ylä- ja alamäkeä

2009-08-01T16:14:00.004+03:00

Elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Varsinkin kun ikää tulee lisää (liikaa...) ja sairastelee. Minulla on ollut viimeisen kuukauden aikana harhoja mutta myös luonteessani on tapahtunut muutosta. Olen aina ollut dominoiva (johon vielä kuuluu lisäksi aggressiivisuus) mutta nyt yritän alistaa omia ihmisiäni koko ajan. Kun he nukkuvat, kiipeän naaman/kaulan päälle seisomaan ja autakkoon armias, jos he yrittävät siitä otteesta pyristellä. Tästä syystä olenkin köyden nokassa yöt... Harhojakin on siis ollut mutta nyt viime päivät ovat olleet niiden suhteen siedettäviä. Sen sijaan minä pissaan jatkuvasti alleni plus merkkaan paikkoja sisällä. Emäntä on huomannut, että aina, kun pissaa vuotaa paljon, voin muuten hyvin. Ilmeisesti myrkyt poistuvat elimistöstäni nopeampaa. "Mummu" onkin tänään tehtaillut minulle uusia pissasuojia. Ne ovat mielstäni aika tyylikkäitä.

Fleece-malli napeilla.

Batman-trikoo tarralla.

Parempi päivä

2009-06-21T21:10:00.010+03:00

Minulla oli tänään hyvä päivä lukuunottamatta sitä, että jouduin ajeltavaksi. Emäntä sanoi, että nyt saa karvat lähteä etu- ja takapäästä, koska:

a) syön ummetuslääkettä - tästä syystä takapää,
b) syön Hepatic-purkkiruokaa - tästä syystä etupää.

Alla kuvat ennen ja jälkeen ajelun.

Kävin myös kävelyllä ja osoitin selvästi, että haluan pesäpallokentälle kepin hakuun. Emäntähän siitä innostui, että hyvä juttu kun olen parempana ja päästi tollo minut irti. Kuulemma tästä lähtien noudatetaan koirien kiinnipitoasetusta kirjaimellisesti.

Alla kuvakooste.

Mihinkähän se keppi lensi...

Löytyihän se viimein. Nyt en tästä aarteesta kyllä
hevillä luovu...

"Mummola", täältä tullaan!!

Tuon viimeisen kuvan jälkeen otin jalat alleni ja lähdin painelemaan "mummulle". Tarkoituksenani oli viedä keppi talteen, kun sitä hukkaan heittelivät mutta emäntä lähti juoksemaan perääni ja sai kuin saikin minut puuskuttaen kiinni juuri ennen kuin saavutin autotien. Pitikin mennä hidastamaan vauhtia. Hännästä se ryökäle tarttui kiinni ja ansassa olin. Kyllähän minä tietenkin show'n pistin pystyyn ja sopivasti oli miesjoukko autoa korjaamassa vieressä, kun minä emännälle suomensin isoon ääneen, että tuommoinen häntään tarttuminen ei ole soveliasta. Emännällä korvat punoittivat. Aivan aiheesta minun mielestäni.

Päivän kohokohta oli grillaushetki. Minä tosin sain tyytyä pelkkään haisteluun ja hyvälle makkarat tuoksuivatkin.

Harhat eivät poistu

2009-06-20T08:01:00.003+03:00

Toistaiseksi tilanteeni ei ole muuttunut miksikään. Välillä on ollut hetkiä, jolloin olen miltei ennallani mutta pääsääntöisesti minua pelottaa. Yöllä läähätytti kerta kaikkiaan kamalasti ja olin levoton. Kaava lattia-sänky-emännän kainalo-peitonmutka-lattia-sänky-emännän kainalo-peitonmutka toistui koko yön. Saa nähdä, minkälainen päivä tästä juhannuspäivästä valkenee. Toivottavasti minua piinaavat kummitukset häviävät, edes osittain.

Harhaa

2009-06-18T20:00:00.002+03:00

Olen ollut monta päivää aivan outo verrattuna minulle tyypilliseen käyttäytymismalliin. Minua pelottaa, olen poissaoleva ja haluan syliin. Enkä ole koskaan ollut sylikoira. Tänään kävin sitten vaihteeksi lääkärissä. Lääkäri sanoi sitten ääneen, mitä emäntä oli jo vähän epäillytkin. Kyse on maksastani, joka on laajentunut todella huimasti työntäen sisäelimiäni lyttyyn. Koska maksani ei tee enää tehtäväänsä, vereeni pääsee ns. myrkkyjä, mikä taas aiheuttaa minun nykyisen pelokkaan olemukseni. Minulla on hallusinaatioita, kansankielellä: Minä näen pikku-ukkoja. Eikä se ole kivaa. Pelottaa koko ajan. Sain eläinlääkäriltä antibioottikuurin, joka aloitettiin tänä iltana sekä ummetuslääkettä otettavaksi kuta kuinkin joka 8. tunti. Tämän lääkkeen tarkoitus on käsittääkseni auttaa myrkkujen poistumista elimistöstäni ja nyt haetaan sopivaa annostusta. Ripulille en saa mennä mutta kakan pitäisi olla löysähköä.

Valitettavasti minä en enää tästä parane. Hoito on oireenmukaista mutta on paljon mahdollista, ettei se auta.

Kuulumisia

2009-06-03T20:44:00.006+03:00

Olen nyt syönyt pari viikkoa maksavikaiselle koiralle tarkoitettua ruokaa. Ensimmäinen viikko meni totutellessa eli ruokavaliona oli uusia napuja sekoitettuna vanhoihin. Aluksi vaikutti, että uusi ruoka aiheutti minulle kutinaa. Nyt taas en ole pahemmin rapsutellut. Outoa. Seurataan tilannetta. Huomenna saan myös purkkiruokaa napujen ohelle. Purkkiruokaan on kuulemma helppo sekoittaa lääkkeeni. En malta odottaa. Emäntä sanoo, että kiikaan, kuin kiljuhanhi, kun purkkia avataan. Pakkohan minun on jotenkin purkaa kärsimättömyyteni. Eli tässä tapauksessa kiikaamalla, toisin sanoen kiljumalla niin kovaa, kuin kurkusta vain lähtee.

Alla olevassa kuvassa minä juhlistan vaihtoaskelin alkanutta kesää.

Varjot

2009-05-23T18:19:00.005+03:00

Arvatkaapa karmiko selkäpiitäni, kun vierelläni kulki aamulenkillä tuommoisia kummajaisia:

Tässä kuvassa vierelläni kulkee varmaan
kengurun sukulainen, kun sillä on kamalan pitkät
takajalat mutta ei etujalkoja nimeksikään.

Ja tämä tukeva hahmo vieressäni on varmaan se paljon
puhuttu möhköfantti...

Villaton koira

2009-05-22T21:48:00.009+03:00

Tänään minulta lähti karvat. Siitä tiedän kesän alkaneen.

Saisinko nyt juotavaa? Trimmausta vastaan
kynsin ja hampain taistellessa tulee aina jano.
Kieli tarttuu kitalakeen.

Tähän, kun vettä kaadat, niin hyvä tulee!

Tänne sitä H2O:ta, kiitos! Pitääkö asia rautalangasta
vääntää!?!?!

Erikoisruokavalioon totuttelua

2009-05-20T17:32:00.004+03:00

Tänään minulle haettiin Thyroxin-lääkkeet kilpirauhasen liikatoimintaan sekä muutama näytepussi Hepatic-ruokaa sekä yksi säilykepurkkiruoka. Minun nykyisiin napuihin sekoitellaan joukkoon noita uusia ja katsotaan muutama päivä, miten vatsani reagoi. Lääkkeet otan aamuisin ja iltaisin sekoitettuna tuohon purkkiruokaan.

Emäntää oli vähän varoiteltu, että nämä uudet ruoat eivät ole oikein koirien mieleen. Oli kuulemma tapauksia, että koirat olivat nähneet ennemmin nälkää, kuin syöneet Hepaticia. Emäntä oli sanonut, että hänen koiransa syö vaikka kiviä ennemmin, kuin nälkiinnyttää itsensä. Oikeassa oli. Tämä uusi ruoka on todella herkullista, varsinkin se purkkiruoka, jota syön aamu- ja iltapalaksi. Nam.

Muutos huonompaan, sappi kiehuu!

2009-05-19T19:36:00.003+03:00

Eläinlääkäri soitti tänään huonoja uutisia. Sappiarvoni olivat kohonneet taivaisiin (100!), jonka vuoksi minulle aloitetaan maksavikaisen koiran ruokavalio. Saan myös lääkkeet kilpirauhasen toiminnan häiriöön (Emäntäni ei muista, oliko minulla vajaa- vai liikatoiminta, sen verran pihalla hän on kuultuaan kokeiden tulokset.). Kuukauden päähän varataan sitten kontrolliaika.

Ihana sunnuntai

2009-05-17T23:55:00.004+03:00

Tämä päivä oli ihana. Oli lämmin ilma, emäntä kotona koko päivän ja ulkoilimme paljon. Pääsin jopa koirapuistoon kepin hakuun. Koirapuiston ohi käveli eräs nainen koirineen. Emäntä tiedusteli heiltä, olivatko kenties tulossa puistoon ja että me voisimme kyllä siinä tapauksessa lähteä alta pois, kun olimme jo aikamme siellä olleet. Nainen kommentoi, ettei hänen koiransa viihdy koirapuistossa itsekseen, johon emäntä totesi, että hänen koiransa taas ei viihdy siellä, kuin itsekseen... Tottahan se taisi olla. Minä ja keppi (ja tietty joku, joka sitä keppiä heittelee), muuta en tarvitse.

Liekö runsas ulkoilu (yhdistettynä lämpimään ilmaan) aiheuttanut sen, että minua yöllä vähän yskitti. En ole yskinyt kuukausiin. Nyt vähän hirvittää. Toivottavasti oli ohimenevää tuo köhiminen.

Yksin kotona

2009-05-16T23:26:00.002+03:00

Isäntäväkeni oli tänään juhlimassa jonkun tuttavansa synttäreitä. En minä nyt niin kovin montaa tuntia ollut yksin mutta aikani kävi pitkäksi. Tuhosin kaikki lehdet ja mainokset, mitä posti toi sinä aikana. Porukoitani odotti siis mukava yllätys, kun he tulivat kotiin; eteinen oli täynnä pikkuista paperisilppua. Ja tänään tuli oikein paljon mainoksia.

Edellisen lisäksi päätin jättää mietittävää isäntäväelle. He kuulivat minun ulvovan, kun olivat hississä tulossa. Se, mitä he nyt miettivät on, että olenko ulvonut koko ajan, kun olen ollut tänään yksin, vai kuulinko heidän tulevan ja siksi aloitin ulvonnan. Kas, siinäpä pulma. Vain minä tiedän. Ja naapurit.

Verikokeissa

2009-05-15T23:17:00.002+03:00

Kävin taas aamulla verikokeissa. Yrittävät kai epätoivoisesti saada selville, miksi minä juon niin paljon. Emäntä otti minut taas "halausotteeseen" ja eläinlääkäri otti piikin esiin. Minä itkin sydäntäsärkevästi (ainakin omasta mielestäni) ja emäntäkin jo hätääntyi ja kysyi lääkäriltä, että käykö minulle todella noin kipeää. Jatkoin huutamista mutta emäntä ei päästänyt minua irti otteestaan. Kuulin huutoni läpi, kun lääkäri käski emännän vain pitää tiukasti kiinni ja että minä muka vain näyttelen, jotta pääsisin pälkähästä. Me villakoirat kuulemma olemme sellaisia ja että huuto yleensä tehoaakin ja omistajat säikähtävät ja päästävät irti. Ei totta vie ja valitettavasti tehonnut minun omistajaani, joten lopetin turhan kiljumiseni ja annoin nöyrästi ottaa näytteen loppuun.

Tuloksia odotellessa.

Hyvää äitienpäivää kaikille äityleille!

2009-05-10T23:33:00.012+03:00

Kävimme tervehtimässä äitienpäivän johdosta "mummua" eli emäntäni äitiä. Tämmöisenä päivänä tulee mietittyä myös omaa emoa, joka kuoli jo liki 10 vuotta sitten. Emon kuolintapaa en toivoisi kenellekään. Toinen koira puri emoltani niskan poikki; kuvitelkaa, koiralta, joka ei tehnyt pahaa kärpäsellekään. Emo ei räyhännyt eikä provosoinut mutta jostain syystä sille kävi ikävästi. Ei kyllä uskoisi luonteen perusteella, että se oli minun emoni, olenkohan minä adoptiopentu?

Emo ja minä 2/1997.

Kukkia emolleni! Olet muistoissamme!

Aamu avautui sadetta enteilevänä mutta emäntäni oli sitä mieltä, että lähtisimme läheiselle pesäpallokentälle palloilemaan. Minähän olin aivan riemuissani. Selvitimme tiemme miltei kentälle saakka, kun taivas repesi. Vettä tuli kuin esteristä, niin sanotusti. Päätimme lähteä takaisin mummulle, mutta ehdimme kastua läpimäriksi. Olin pettynyt, odotin niin, että pääsen leikkimään pallolla. Vihaan vesisadetta. Tukkani lätsähti silmille, mikä kuvasti hyvin sen hetkistä mielialaani. Uimista rakastan kyllä, vaikka siinäkin kastuu mutta ei näitä kahta asiaa voi edes verrata, siis vesisadetta ja uimista.

Onneksi sade lakkasi päivän päälle ja pääsin kuin pääsinkin leikkimään ulos. Olin niin täynnä riemua ja virtaa, etten olisi malttanut lopettaa millään.

Vaipoissa

2009-05-02T20:45:00.004+03:00

Kävin aamulla kuuden aikaan aamupissalla ja vaikka edellisen kerran olin käynyt puolen yön aikaan ulkona, olin jo ehtinyt pissata alleni yöllä. Emäntä alkoi pesemään minua AAMULLA KUUDEN AIKAAN. Pesun jälkeen loikoilimme sohvalla ja yhdeksän aikaan painuttiin taas pihalle, koska mahanaluseni oli taas märkä. Kun olimme TAAS käyneet ulkona, emäntä kaasutti autollaan johonkin ja tullessaan sillä oli mukanaan vaippoja. Semmoiseen se ryökäle leikkasi hännänrei'än ja vetäisi vaipan päälleni. Minä en ollut moksiskaan moisesta, vaikka jalat vähän haarallaan jouduinkin kävelemään mutta kovin käytännöllisiä nuo vaipat eivät minun tapauksessani olleet. "Pissavekottimeni" ei meinaa pysyä vaipoissa, koska vaippa jää mahan alta vähän liian lyhyeksi (jos sitä ei vähän väliä käy vetämässä napaa kohti).

Saa nyt nähdä, emännällä näyttää olevan mietintämyssy päässä tämän minun virtsankarkailuongelman ratkaisemiseksi. Joku sopiva vaippamalli pitäisi keksiä/löytää.

Takaisin entiseen ruokaan

2009-04-30T20:18:00.002+03:00

Vappuaaton kunniaksi emäntä oli käynyt hakemassa pussin villakoira-ruokaa eli sitä samaa, jota söin ennen Brit Care -ruokaa. Tuo Brit Care osoittautui minulle sopimattomaksi. Aloin papanoida, kuin jänikset ja toimitus kesti tuhottoman kauan. Ähisin ja puhisin joka kerta kakkiessani ja tuloksena oli kuiva papana. Lisäksi hengitykseni rupesi haisemaan entistä pahemmalle. Napujen koostumus oli myös liian kova eli en pystynyt niitä kuivana syömään vaan naput piti turvottaa vedessä. Suurena plussana koin tuota ruokaa syödessäni sen, ettei ihoani kutissut koko aikana ja korvatulehduksesta ei ollut jälkeäkään. Nyt sitten nähdään, palautuvatko nuo riesat villakoira-ruoan mukana.

Emäntäni oli pudottaa silmänsä, kun hän laittoi minulle villakoiranappuloita tarjolle ruokakuppiini sekä vettä vieressä olevan vesikuppiini. En tehnyt sitä, mitä normaalisti, että olisin juonut kupin kerralla tyhjäksi, vaan minähän fiksuna poikana, joka on tovin tottunut nauttimaan turvotettuja napuja, aloin siirtämään kuivia nappuloita vesikuppiin...

Huutokauppaa ja konetöitä

2009-04-26T08:59:00.016+03:00

Eilen oli Maukka Perusjätkän sanoin SÄPINÄÄ. Hyppäsimme emännän kanssa autoon ja luulin, että olimme menossa suoraan "mummulle" vaan ilmeisesti tulikin viime hetken muutos ja kurvasimmekin ensin "isomummulle".

Sitten kävin kyläilemässä parin mukavan rouvan luona. Kävin myös huutokaupassa. Tai miltei kävin. Ovet eivät avautuneet minulle, "mummu" vain meni sisään. Vaikka minä kuinka sydäntäsärkevästi vinguin oven takana niin ei kukaan tullut avaamaan. Sitten hoksasin, että minähän olin väärällä ovella. Emäntä oli huijannut minua!! Se oli tuonut minut takaoven portaille vain odottelemaan eikä suinkaan ollut minua sisälle viemässä. Minä olisin niin kovasti halunnut päästä kokemaan vanhan kunnon huutokaupan tunnelman.

Loppujen lopuksi pääsimme "mummulaan", mihin aluperin menossa olimmekin. Minut pestiin ja minulta ajeltiin jälleen karvat pois asianmukaisista paikoista. Kieltämättä olinkin jo aika törkyisen näköinen. Nyt näytän taas omalta pöyhkeältä itseltäni.

Kukkuloilla

2009-04-24T09:07:00.010+03:00

Kävimme taas puistossa kävelemässä. Oli mukavaa, kun lumetkin olivat jo miltei joka paikasta sulaneet.

Sieltä täältä löytyi lumikasoja. Varsinkin kukkuloiden varjopuolet olivat lumisia. Emäntä ei sitä ensin huomannut ja koska minä käveleskelin taas vapaana, kun ei muita kulkijoita pahemmin ollut liikkeellä, käytin tilaisuutta hyväkseni. Istuskelin ensin tyytyväisenä kukkulalla, sillä puolella siis, joka oli täysin kuiva.

Kun emäntä lähti jatkamaan matkaa, minä hyökkäsin kukkulan varjopuolelle nauttimaan ehkä kevään viimeisimmän "lumiaterian". Näin, kun emäntä käveli jo aika kaukana, mutta en malttanut lopettaa lumen syömistä. Emäntä vain käveli kauemmaksi mutta minun jalkani eivät totelleet. Olin kuin transsissa ja haukoin lunta menemään. Emännän ilme näytti siltä, kuin se olisi ajattellut, että "Tukehdu siihen!", ja se vain eteni etenemistään. Lopulta pääsin irti lumenhimostani mutta lumen ahmimisella oli seurauksensa. Tärisin aivan horkassa ja hoipertelin menemään. Taisin saada yliannostuksen. Tärinä tosin johtui siitä, että vaikka oli lämmin ilma niin tuo kyseenalainen aktiviteettini sai minut paleltumisen partaalle. Oloni parani heti, (palelu ei tosin loppunut, kuin sitten vasta kun pääsimme kodin lämpöön) kun olin yrjönnyt oikein kunnon vesioksennuksen keskelle pyörätietä.

Tilitystä aiheesta "kevät ja koirankakat"

2009-04-13T19:35:00.001+03:00

Kävin juuri ulkona ja olipa siellä kamala keli. Tai sinällään kelissä ei ollut mitään vikaa, lämmintä (ja märkää) riittää mutta kun en meinaa iljetä kävellä, kun maa on niin saastainen. Emme löytäneet edes neliömetrin aluetta, joka ei olisi uinut koirien kakassa. Hyi olkoon, minähän en tassujani mihin sattuu lillinkiin kastele. Emäntä sanoikin, että on niin turhauttavaa kerätä minun jätöksiäni, kun maa on täynnä jättiläismäisiä läjiä isojen koirien jäljiltä. Eivätkö koiran omistajat ymmärrä, että keväällä laiskuus ja saamattomuus kostautuvat, kun talven kakat paljastuvat lumen alta eikä yksikään koira saati omistaja pysty kulkemaan perinteistä ulkoilureittiä ilman, että kengät ja tassut ovat ryyteessä? Ja tämän kaiken kruunaa se, että polun varrella on koirankakkaroskis ihan käden ulottuvilla (roskis luonnollisesti on myös saarrettu kakoilla...)...

Häpeäisitte, koiranomistajat!

Pääsiäinen

2009-04-13T18:47:00.006+03:00

Suuntasimme torstai-iltana emännän kanssa auton keulan kohti mummulaa. Serkkuseni oli tullut sinne isäntäväkineen edellisenä iltana. Doro-serkku tuli minua tapaamaan ulos ennen sisäänmenoa, jotta ihmisemme näkisivät minkälainen jännite meidän välillämme oikein olisi. Viimeksihän me tapasimme jouluna.

Minä ja Doro 11.4.2009.

Minä en oikeastaan huomioinut Doroa mitenkään mutta se loikki niillä kilometrin pituisilla jaloillaan mihin kerkesi. Eli Doro ei ollut muuttunut miksikään. En kyllä ollut minäkään sillä minulle tuli pakonomainen komentamisen tarve heti kun pääsimme sisään. Otti suorastaan aivoon, kun se honkkeli edes käveli minun näkökentässäni puhumattakaan siitä, että joku sitä silitti tai leikki sen kanssa tai kaikista pahin juttu; antoi sille herkkuja. Minunhan ei tarvitse sellaista sietää. Ilmeisesti suhtautumiseni vuoksi jouduinkin sitten olemaan osan aikaan sängyn jalassa kiinni. Hävytöntä! Minä olen sentään vanha ja arvokas herra, jolle sen typerän teinin kuuluukin nöyristellä. Tämä muistetaan!

Doro joutui mummulassa karvanlyhennykseen (mistä minä olin hyvin iloinen). Kyllä kai se arviolta 5-6 tuntia joutui rääkättävänä olemaan mikä minusta on aivan sopiva aika (sille).

Alla kuvat Doro-serkusta ennen ja jälkeen, kun sakset sanoivat nips ja naps. Koitin sanoa Dorolle, että otettaisiin kuvat tyyliin "hurja muodonmuutos" eli ennen-kuvassa mahdollisimman tyhmä ilme (kieli ulkona jne.) ja sitten kuvassa muuttumisleikin jälkeen sitten vähän fiksumpi ilme. Täytyy sanoa, että vaikka serkku on mielestäni vähän tyhmä, niin kyllä se osasi vetäistä kielen suuhunsa juuri oikealla hetkellä ja näyttää jälkeen-kuvassa oikein kauniilta.

Ennen.

Jälkeen.

On siis kevät, kuljen...

2009-04-06T21:32:00.012+03:00

... missä ja milloinka vaan, la laa trallallaa... Hetkinen, taisikin biisi muuttua matkalla. Minua aivan laulattaa, kun on kevättä niin kovasti rinnassa. Mieli on virkeä ja askel ei paina vieläkään. Viikonloppunakin pääsin "mummun" ja emännän kanssa metsälenkille ja pitkälle sellaiselle. Mikäs siinä on kävellessä, kun aurinko paistaa, linnut laulavat ja emännän taskut pursuavat nameja (siltä varalta muka, jos vaikka mielenkiintoni liiaksi kohdistuu vapaana ollessani johonkin muuhun, kuin emännän ympärillä pyörimiseen...). Persoon koiraan voi kuulemma aina luottaa sikäli kun namit ovat mukana.

"Se kestää ja kestää... hanki siis."

"Pe*#%na, ylileveä kuljetus! Ei pääse ohi, ei!"

"Olisiko namia tarjolla pettymysten polun tallaajalle?

Pettymykseni aiheutti kuvassa näkyvä tukos polulla mutta

namilla pettymys unohtuu hetkessä."

"Miksi tässä ei ole lunta, minähän aivan

häkellyn. En ymmärrä. Alkaako kesä tästä ja

laajenee sitten koko maahan? Kertokaa!"

Metsäpolulla

2009-04-01T19:00:00.007+03:00

Tänään koin jotain, mitä en ole kokenut varmaan vuosiin. Olin kävelyllä. Siis toki olen kävelyllä ollut mutta erityisen tämän päivän kävelylenkistä teki se, että sain kävellä vapaana. Emäntäni on arastellut irtipitämistäni, kun aistini ovat heikentyneet ja aisteilla tarkoitan nimenomaan näköä ja kuuloa.

Kävelimme metsäpolkua pitkin ja koska on talvi eli puut ovat pelkkiä rankoja niin emäntä ilahdutti minua päästämällä minut vapaaksi. Hän sanoi, että metsässä näkee puiden läpi niin pitkälle, ettei kukaan pääse yllättämään, ei toinen koira eikä ihminen.

Kun olimme menossa metsäpolulle, ajattelin, että enpä taidakaan jaksaa lähteä lenkille tänään ja jarruttelin parhaani mukaan.

Sitten kun metsäpolulle pääsimme ja emäntä päästi minut irti niin en ollut enää ollenkaan haluton kävelemään. Minulla oli todella hauskaa.

Sain muun muassa syödä lunta kilokaupalla ilman, että kukaan olisi nykinyt hihnasta.

Emäntäni aliarvioi minua taas, kun ei meinannut uskaltaa päästää edes polulla minua vapaaksi. Hän todella taisi luulla, että minä otan jalat alleni ja palaan takaisin kotiin, kun olin aluksi niin vastahakoinen lähtemään mihinkään. Siis en kai minä nyt ilman turvaa (eli emäntääni) lähde mihinkään kauemmaksi VARSINKAAN, kun aistini ovat huonontuneet. Minähän pyrin olemaan mahdollisimman lähellä emäntää. Joskus en voi, kuin ihmetellä kahdella jalalla kävelevien mielen liikkeitä.

Muutakin ihmeellistä lenkillämme tapahtui; Minä näin kolmikorvaisen jäniksen! Ihan totta!

Kirottu katupöly

2009-03-30T19:52:00.003+03:00

Tänään olin eläilääkärissä (vaihteeksi) silmieni takia, jotka alkoivat rähmiä enemmän, kuin laki sallii. Ne olivat myös ihan punaiset ja minä siristelin silmiäni oudosti. Lääkäri kertoi minulle todennäköisen syyllisen tilanteeseen: katupöly.

Minä pidän lääkäristäni. Luotan häneen ja luulen, että hänkin pitää minusta, ainakin jollain tasolla. Emäntäni oli pudottaa silmät päästään, kun hän katseli minun ja lääkärin yhteistyötä. Istuin paikoillani sätkimättä ja potkimatta vaikka lääkärini otti pinsetit ja käänteli niillä alaluomiani. Näin ihan selvästi, kuinka emäntäni pään päälle nousi ajatuskupla, jossa luki "Nyt sillä menee silmät puhki". Tyhmähän se on kuin noin ajattelee! En kai minä nyt niin aivoton ole, että tahallani silmäni puhkoisin (siitäkään huolimatta, ettei niillä näe enää juuri mitään). Minä vaistoan, että lääkärini tietää, mitä tekee ja varsinkin miten sen tekee.

Minulla ei enää oikein irtoa kyynelnestettä, joten sain jotain ihmeen tekokyyneliä. Geeliltä se minun mielestäni kyllä näytti mutta kutsukoot he sitä miksi haluavat. Lisäksi minulle määrättiin silmätippoja ärtyneisiin silmiini. Eläinlääkäri olisi kernaasti määrännyt minulle tippojen sijaan voidetta mutta emäntä epäili, ettei selviä sen laittamisesta silmiini yhtä tyylipuhtaasti, kuin lääkärini teki. Tästä syystä siis kompromissina tipat voiteen sijaan.

Alla olevassa kuvassa olen juuri tulossa lääkäristä ja silmissäni on jotain vihreää mömmöä (sen avulla ilmeisesti katsottiin, onko silmieni pinta ehyt).

Uusi ruoka

2009-03-28T18:34:00.006+02:00

Minä olen syönyt varmaan monta vuotta jo Royal Caninin villakoira-roturuokaa. Se on sopinut minulle erinomaisesti. Jos syön minulle sopimatonta ruokaa, vatsani menee löysälle tai sitten kakkani on tahmeaa siinä määrin, että joudun pesulle joka kerta, kun olen käynyt ulkona. Nuorempana söin Hau Hau Champion lammas-riisi-nappuloita ja kesti kyllä vuosia, ennen kuin emäntä tajusi vaihtaa nappulat toisiin. Tai ehkä se ei ollutkaan tajuamisesta kiinni vaan siitä, ettei vatsani tosiaan hyväksy juuri mitään napuja. Hau Hau Championia minun vatsani kesti kyllä hyvin mutta kakkasin niin paljon, että jätökseni olivat kuin 50 kg painavan koiran jäljiltä. Ruoan vaihdolla tuo "ongelma" hävisi.

Tänään emäntä totesi, että varmaan voisi kokeilla jotain edullisempia napuja. Roturuoka maksaa yli 14 euroa (1,5 kg pussi ja se kestää minulla pari viikkoa). Niinpä hän kävi tänään eläintarvikeliikkeessä katselemassa vaihtoehtoja ja tuli takaisin mukanaan Brit Care -napuja. Kyseessä oli 3 kg pussi ja sen hinta oli ~12 euroa. Nyt sitten jännitetään, sopiiko ruoka minulle laisinkaan.

Royal Canin Poodle 30 (hyväksi havaittu ruoka)

Brit Care Senior Lamb & Rice
(minulla testissä oleva uusi ruoka)

Jos suurennatte tuon Brit Care -kuvan niin näette, kun tarkkaan katsotte, että emäntää on höynäytetty pahemman kerran. Onhan se selvää, että ruoka on edullisempaa, kun se ei sisällä juuri mitään. "Ei soijaa, ei naudanlihaa, ei porsaanlihaa, ei vehnää, ei maissia". Edes geenimuunneltuja raaka-aineita ei ole käytetty. Pyh, kuinka tylsät eväät. Geenimuunneltu ruoka olisi tuonut edes vähän jännitystä vanhuksen tylsään elämään.

Mikäli teitä kiinnostaa, voitte lukea lisää geenimuuntelusta ja sen kyseenalaisuudesta seuraavan linkin takaa.

http://www.gmovapaa.fi/

Polvilumpio

2009-03-28T18:06:00.004+02:00

Kun kävimme viime viikolla eläinlääkärissä ja eläinlääkäri totesi minulla sen "patella luksaation" (tai jotain sinne päin) niin eläinlääkäri totesi emännälleni, että emäntä alkaa varmaan katsella askeltamistani uusin silmin nyt, kun tietää minulla olevan tämmöisen sairauden. Eilen hän sitten pääsi kuin pääsikin todistamaan livenä, kuinka minä laitan polvilumpioni itse hienosti takaisin sinne minne se kuuluu, kun lumpio on mennyt pois paikoiltaan.

Olimme tulossa kioskilta, kun se penteleen lumpio teki tepposet. Siinä minä sitten kolmella jalalla pingoin eteenpäin niin lujaa, kuin kolmesta käytössä olevasta kintusta lähtee. Samalla ravistin vimmatusti oikeaa takajalkaani "suora, koukku, suora, koukku" jne. Ja näin oli lumpio taas saatu paikoilleen. Emäntä oli sen näköinen, että se varmaan huusi päänsä sisällä, että "Mikä sillä on, mikä sillä on, miksi AINA viikonloppuna tulee jotakin ongelmia". Sitten se torvelo onneksi kuitenkin hoksasi samantien, että mistä oli kysymys.

Silmätulehdus?

2009-03-26T19:44:00.003+02:00

Silmäni ovat alkaneet rähmiä oikein olan takaa ja kun emäntäni katsoi luomieni alle, niin valkuiset olivat punaiset. Onkohan minulla silmätulehdus? Ehkäpä emäntä ottaa taas puhelimen käteensä ja soittaa eläinlääkärille, niin olin kuulevinani hänen sanovan. Siis mitä ihmettä; vastahan minä viikko sitten siellä kävin! Ei se niin kivaa ole, että siellä huvikseen joka viikko alkaisin laukkaamaan. Määräisivätköhän ne silmätippoja pelkällä puhelinsoitolla? Toivotaan parasta...

Seuraavaksi, arvoisat lukijat, minä esittelen teille yhden aktivointilelusuosikkini. Sen kanssa jaksaisin puuhastella loputtomiin. Naputkin maistuvat niin hyviltä, kun ne tipahtavat lelun molemmissa päädyissä olevista pienistä rei'istä, kun lelua oikein pyörittelen. Video on hieman tumma mutta ehkäpä siitä kuitenkin tekemisen riemun erottaa.

Kohti terveellistä elämää

2009-03-23T18:03:00.003+02:00

Tänään taas kävelimme n. 20 minuuttia reipasta vauhtia. En jarrutellut yhtään. Oloni oli kevyt, miltei kuin nuorena. Pakkasta oli n. -5 astetta ja emäntä oli sitä mieltä, että vanhusta on alkanut paleltamaan pakkasella ja puki minulle manttelin päälle. Nuorena miehenä minua ei pahemmin paleltanut, ei vaikka ulkona olisi ollut -20 astetta. "Takillekin" on tullut tarve tosissaan vasta tänä talvena. Oikeastaan minä pidän olostani, kun minulla on mantteli päälläni. Pörhistelen ja kuljen rinta rottingilla. Olo on kuin kukolla tunkiolla. En tiedä, mistä tämä johtuu. Ehkä siitä, että näytän ainakin omasta mielestäni todella hyvältä "takissani".

Alla video, jossa syön terveellisen iltapalan. Porkkanaraastetta, NAM!!! Toinen suuri herkkuni on omena. Emäntä vain on valitettavasti omenalle allerginen ja sen vuoksi meillä ei koskaan ole omenaa tarjolla. "Mummula" on tässä suhteessa taivas, siellä joku rouskuttaa aina takuuvarmasti omppua ja minä pääsen luonnollisestikin osingoille.

Vielä virtaa

2009-03-22T16:10:00.016+02:00

Olen ollut tänäänkin hyvin energinen. Ehkä minulla on kevättä rinnassa, kun ei edes päiväunia malttaisi ottaa. Mieleni tekee koko ajan ulos mutta emäntä on vähän arka viemään minua lenkille. Tänäänkin olisin lähtenyt paljon pidemmälle lenkille, kuin mitä hän minut vei. Ehkä se eilinen puistoreissu vähän säikäytti. Hengitin kuulemma illan raskaasti ja yskäisinkin pari kertaa. Olen kuulemma tollo, kun en osaa kävellä rauhallisesti vaan vedän remmissä (jos fleksi on lyhyellä) tai jos fleksi on pitkällä niin juoksen edestakaisin fleksi suorana. Rauhalliset kävelylenkit kuulemma tekevät minulle enemmän hyvää, kuin tuommoiset säntäilyt. Jokainen taaplaa tyylillään ja tämä on minun tyylini. Piste.

Pelasin tänään myös aktivointilelulla. Sain taannoin Veeralta (R.I.P.), Amandalta ja Onnilta käyttööni Dog Turbon. Lelu jaksoi kiinnostaa minua varmaan tunnin verran.

Saksanpaimenkoira Veera huhtikuussa 2007.

Saksanpaimenkoira Amanda ja Whippet Onni
huhtikuussa 2007.

Nyt taidan pyörtää puheeni siitä, etten muka ota päiväunia. Alkoi kummasti ramaisemaan tuo pelaaminen. Otanpa siis joululahjaksi saamani kalkkunan kainalooni tueksi ja turvaksi ja matkustan höyhensaarille. Ainakin hetkeksi. Kauniita unia.

Puistossa

2009-03-21T10:46:00.008+02:00

Tänään oli niin kaunis ilma, että päätimme lähteä vähän kävelemään puistoon. Aurinkolasit olisi saanut olla kyllä minullakin päässä, niin häikäisevä oli lumi-aurinko-yhdistelmä.

Tapasin todella kauniin villakoiran, n. 1-vuotiaan Venla-neitosen. Venla vaikutti näin äkkiarviolta olevan hyvin paljon samanlainen luonteeltaan, kuin Doro-serkkuni. Kova pussailemaan ja todella vilkas. Yritin ehtiä alla olevasta kuvasta pois mutta epäonnistuin.

Me villakoirat taidamme olla vähän sisäänpäin lämpiävää porukkaa. Minä haukun tehokkaasti kaikki muut koirat paitsi oman rotuni edustajat. En juuri koskaan viitsi tuhlata heihin äänijänteitäni. Venlan nähdessäni en päästänyt ääntäkään mutta kauempana kävelevät novascotiannoutajat saivat minut haukkumaan kurkku suorana. Esiintyyköhän tätä muilla villakoirilla vai olenko minä tässäkin asiassa "ainutlaatuinen" (lue: omituinen)....

Meillä oli myös pallo mukana. Eihän se niin hauskaa ole flexin päässä palloilla, kuin jos olisin ollut irti mutta itse pallohan se oli pääasia. Kun minulla on pallo, millään muulla ei ole väliä.

Kysymys isolle pahalle serkulleni

2009-03-18T16:48:00.004+02:00

Ajattelin kysyä näin blogini kautta sinulta, Doro-serkkusein (kun kuitenkin luet tätä), että tiedätkö mitä haluaisin tehdä? Vastaus kysymykseen löytyy videon muodossa.

Eläinlääkäri soitti hyviä uutisia

2009-03-17T17:43:00.003+02:00

Eläinlääkäri soitti juuri ja kertoi hyviä uutisia. Munuaiset olivat kunnossa ja maksa-arvonikin olivat vain lievästi yläkanttiin. Tämä on kuulemma ihan normaalia ikäiselleni vanhukselle. Eläinlääkäri oli pelännyt, että minulle on kehittynyt rasvamaksa, kun olin laihtunutkin niin paljon.

Runsas juomiseni aiheuttaa sen, että pissani on laimeaa ja eläinlääkäri kysyikin, että juonko normaalia enemmän. Juonhan minä, mutta niin olen tehnyt koko ikäni, ennen ja jälkeen nesteenpoistolääkkeen aloituksen. Seuraava kysymys oli, että pissaanko paljon. Pissaanhan minä, tosi paljon. Viime yönäkin emäntä heräsi puoli kahdelta (kun minä herätin) viemään minua ulos. Edellisen kerran olin käynyt joskus ennen puolta yötä. Lopullisen herätyksen tein siinä viiden, puoli kuuden aikaan. Ja taas pissatti paljon. Monesti myös pissaan unissani petini litimäräksi. Emäntä kertoi tämän eläinlääkärille, joka rupesi tekemään laskelmia nesteenpoistolääkkeen vähentämiseksi. Emäntä kysyi, että onko siitä jotakin haittaa, kun pissaan unissani, johon lääkäri vastasi, että ei muille, kuin emännälleni, joka joutuu pesemään pissaiset petivaatteni miltei viikon jokaiselta päivältä. Lopputulos oli se, että lääkitys jatkuu ennallaan ja emäntä jatkaa ahkeraa pyykkäämistä. Lääkityksen vähentämisessä olisi ollut riski, että sydämeni ei olisi jaksanut pumpata niin hyvin, kuin se tällä hetkellä tekee.

Eläinlääkärissä

2009-03-16T15:58:00.007+02:00

Tänään olin lääkärin tutkittavana. Aamulla emäntä sai otettua minulta pissanäytteen (tällä kertaa jopa onnistuneesti), jonka veimme mukanamme eläinlääkäriin.

Menin toimenpidehuoneeseen perinteisesti puntarin kautta. Painoni oli laskenut 700 grammaa (eli oli nyt 5,4 kg) eli todella huomattava määrä painostani oli tippunut pois, kun ottaa kokoni huomioon.

Sokeritautia minulle ei ollut puhjennut vaikka jatkuvasti janottaakin. Sivuääni kuului voimakkaana sydämessä mutta nesteäänet olivat kohtuuden rajoissa eli tilanteeni ei siltä osin ole tällä hetkellä hälyyttävä.

Eläinlääkärin mukaan laihtumiseni on todella hyvä asia, olettaen ettei se johdu munuais- tai maksaviasta. Toivoa siis sopii, että laihtumiseni johtuu kuntoilun lisäämisestä sekä vähemmästä syömisestä. Täten minusta otettiin myös verikokeet, joiden tulokset tulevat huomenna. Emäntä kauhistui, kun lääkäri sanoi ottavansa verikokeita. Totesi vain, että mitenhän se onnistuu, kun aiemminkin oli kaksi hoitajaa pitämässä minua kiinni eikä sittenkään meinannut onnistua. Lääkäri oli kuitenkin hyvin optimistinen minun suhteeni ja pyysi emäntääni ottamaan minut "halausotteeseen". Näytteenotto sujui kuin tanssi. Edes kuonokoppaa ei tarvittu. Olin hyvin rauhallinen eikä mieleni tehnyt lainkaan käyttää hampaitani väärin.

Lääkäri väänteli, käänteli ja puristeli minua joka puolelta (jonka aikana minä tietenkin murisin, kuin henkeäni oltaisiin viemässä) ja kysyi emännältäni, että onko kävelyn kanssa mitään ongelmaa. Emäntä totesi vain, että ei ole, johon eläinlääkäri sanoi, että Fido on sitten varmaan oppinut laittamaan polvilumpion itse paikoilleen, koska oikeassa takajalassa on ihan "hyväasteinen" patella luksaatio (polvilumpion sijoiltaanmeno).

Silmäni katsottiin valon kanssa ja kaihi oli edennyt. En kyllä ymmärrä, mihin sitä lamppua tarvittiin; näkeehän sen nyt paljaalla silmälläkin, kuinka sameat silmäni ovat... No, leikki leikkinä.

Kun kävelin lääkäriaseman ovesta ulos, teki mieleni syleillä koko maailmaa; vihdoinkin ohi, toistaiseksi!

Tässä minä olen verta valuvana ja nöyryytettynä.

Jännitystä ilmassa

2009-03-15T13:56:00.007+02:00

Jouduin taas pesulle ja föönaukseen. Luonnollisestikin tappelin vastaan kaikin voimin ja karjuin, kuin kunnon leijona. Ei auttanut, taaskaan. Nielin tappioni ja koitin säilyttää ylpeyteni rippeet. Kävelin peilin eteen ja täytyy sanoa, että minusta tuli oikein komea. Emäntä kyllä sanoi, että olen kuin rantapallo ja että karvaa pitäisi leikata ronskilla otteella pois mutta minä olen asiasta eri mieltä.

Minua meinaa vähän jännittää. Olen kuullut sanan "eläinlääkäri" turhan useasti viime päivinä. Ja viime perjantaina emäntä kulki perässäni tyhjän pilttipurkin kanssa, kun menin aamupissalle. Yritti ottaa minulta pissanäytteen mutta taisi olla hänellä vähän uroskoiran anatomia hukassa. Syy tähän oli ehkä se, että minä pissasin, kuin tytöt. Sinne se mahani alle tuikkasi pilttipurkin, kun pissasin mutta tyhjänä hän se sieltä sai takaisin. Arviointivirhe siis.

Huomenna on kuulemma uusi yritys tässä asiassa. Pahoin pelkään, että toiminta tietää lääkärireissua. On kuulemma vähän huolestuttavaa, kun en enää syö niin paljon, kuin ennen. Lisäksi olen myös "näivettynyt". Mitähän sekin tarkoittaa...

Alla kuvat minusta lempiasennossani makoilemassa sekä vasta pestynä ja harjattuna.

Lumiukko

2009-03-15T10:21:00.011+02:00

Tulimme emännän kanssa taas käymään "mummulassa". Päätin tehdä lumiukon takapihalle, koska lumi vaikutti sopivalta siihen. Emäntä ja hänen äitinsä koittivat minua kovasti auttaa ukon tekemisessä, mutta haittana ne minun mielestäni olivat. Jaloissa pyörivät, koko ajan tielläni.

Näin minä pohjustin lumiukon.

Napit on nyt laitettu paikoilleen ja vatsa taputeltu
mieleisekseni.

Päätä en yltänyt itse laittamaan ja menivät pe***ana
laittamaan minun herkkutikkuni nenäksi. TÄNNE SE SMACHOS!!!!

Siinä se nyt on, koko komeudessaan. HIENO, vaikka
sen itse sanonkin.

Pesupäivä

2009-03-04T10:38:00.006+02:00

Tänään oli pesupäivä. Se on aina yhtä nöyryyttävä kokemus. Kuonokoppa paikoilleen ja menoksi. Minut pestiin lääkärin määrämällä shampoolla, jonka pitäisi auttaa ihoni kutinaan. Ja kyllä se auttaakin. Emäntä ei vain meinaa jaksaa antaa aineen vaikuttaa niin kauan, kuin sen pitäisi antaa.

Kun minut oli pesty, alkoi näyttämään todella pahalta. Eteisen lattialle oli ilmestynyt trimmauskone ja karsta. Se tiesi tappelua. Ja kyllä minä vastaan tappelinkin mutta eipä oikein auttanut. Se on tämä vanhuus. En jaksaa enää tapella täydellä teholla ja toki se kuonokoppakin jonkin verran rajoittaa. Ihmiset käyttävät epäreiluja keinoja saadakseen mitä haluavat. Mutta nyt kun minut on föönattu (sen verran, minkä föönata tappelemiseltani jaksoivat) ja karvat on ajeltu naamasta ja muista asiaan kuuluvista paikoista niin täytyy sanoa, että oloni on vallan erinomainen.

Tässä pari kuvaa minusta tältä päivältä (toki olen jo käynyt lumihangessa pyörimässä tässä vaiheessa):

Uteliaisuus on kolmas nimeni.

Tämän kuvan verran pysyin paikallani... Olen
kuulemma maailman vaikein kuvattava.

Katsokaa, kuinka hienosti otettu koppi, kun
"mummulta" tipahti nami suoraan suuhuni.

Talviloma

2009-03-01T21:32:00.005+02:00

Emännälläni alkoi talviloma ja sen "kunniaksi" ajelimme "mummolaan" eli emäntäni vanhempien luokse.

Nukuin rauhallisena koko automatkan vaikka yleensä tapanani on kiljua perille saakka. Kiljumisen aloitan normaalisti viimeistään n. 30 km ennen päätepysäkkiä. Yleensä sitten kiljummekin emännän kanssa kilpaa, minä sen vuoksi, että en jaksa odottaa perille pääsyä ja emäntä sen vuoksi, että minä olisin hiljaa. Vaikka eihän se mitään hyödytä, emännän kiljuminen siis. Kamalalta vain kuulostaa. Luulisi sen jo oppineen, että turhaa rasittaa äänijänteitään, kun minä olen kyseessä.

Toisena keinona yrittää lievittää kiljumiseni aiheuttamaa ahdistusta hänellä näyttää olevan mp3-soitin ja siitä lähtevät kuulokkeet molempiin korviin (mikä mielestäni tekee hänestä riskikuljettajan, kun hän ei kuule mitään, mitä ympärillä tapahtuu). Kuulokkeista raikuva öykkä-möykkä kuuluu auton takapenkille saakka, enkä minä voi millään ymmärtää, miten se voi olla vähemmän ärsyttävää, kuin minun ääneni. Ihmiset ovat kummallisia.

Alla on kuva viime kesältä (07/2008), josta näette, millä tyylillä minä matkustan autossa.

Jatkuva Jano on toinen nimeni.

2009-02-28T19:07:00.011+02:00

Minulla on ollut tänään jotenkin tylsää koko päivän. Emäntäni on outo eikä ymmärrä, että lunta kuuluu syödä vähintään oman painonsa verran aina ulkoillessa. Äskenkin olimme ulkona ja minä yritin päästä tavoitteeseeni lumen syönnissä mutta ei. Remmiä pidettiin niin lyhyellä, etten onnistunut syömään varmaan, kuin ehkä puolet siitä. Kyllä harmittaa.

Lumihan on siis vettä kiinteässä muodossa. Veden kanssa olen samanlainen; laita ämpärillinen vettä saatavilleni niin minähän juon sen. Tai ainakin niin paljon, että jalat miltei pettävät ja tasapaino katoaa. Niin on kerran tapahtunut. Eläinlääkäri sanoi, että minulla on joku häiriö päässäni (tässä "sairaudessa" oli sana diabetes mutta sitä se ei ole), joka aiheuttaa minulle miltei ainaisen perusteettoman janon. En siis tarvitse vettä niin paljoa, kuin sitä joisin.

Janoa aiheuttavat elimelliset viat suljettiin pois verikokein. Sekin oli ihan jännä juttu, siis verikokeiden ottaminen. Katsokaas, kun minähän en anna käsitellä itseäni tappelematta vastaan; en pestä, harjata saati trimmata. Voitte siis kuvitella, mitä mieltä minä olen verikokeista. Siinä seisoin kahden hoitajan otteessa hoitopöydällä kuonokopalla varustettuna. Hetkinen, kelataan nyt sen verran taaksepäin, että siksi olin kahden hoitajan pideltävänä, koska emännästäni ei ollut yksin minulle vastusta. Se on siis hänen vikansa, että neula, jolla oli tarkoitus minut tyhjentää verestä, oli loppujen lopuksi eläinlääkärin sormessa pystyssä. Näyte siis saatiin mutta kohde oli väärä. Kiitos typerän omistajani, joka luuli itsestään liikoja ja uskoi pitelevänsä minut aloillaan. No, kaksi aikuista ihmistä oli jo minullekin liikaa ja näyte saatiin loppujen lopuksi myös siitä kohteesta, mistä oli alunperin tarkoituskin.

Katsokaapas seuraavia kuvia; toisessa olen minä ja toisessa alpakka. Osaatteko sanoa, kumpi olen minä?

Laamaeläin.

Villakoira.

Lääkityksestä

2009-02-27T21:03:00.002+02:00

Olen syönyt sydänlääkkeitä nyt varmasti jo pitkästi toista vuotta. Aika menee niin nopeasti ettei perässä pysy. Kaikki alkoi siitä, kun aloin yskimään. Yskä äityi niin pahaksi, että jouduin menemään vastoin tahtoani lääkäriin. Aluksi minulle määrättiin antibiootteja. Olin sairastunut johonkin hengitystietulehdukseen. Tai ainakin niin luultiin. Minut röntgen-kuvattiin mutta ensimmäisissä kuvissa ei huomattu mitään hälyyttävää. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että jokin-mikä-lie-kehitysneste oli lopussa ja kuva ei ollut täydellinen.

Yskä ei mennyt ohi ja taas kuvattiin. Sitten kuvissa näkyikin jo jotain muutoksia. Maksa oli laajentunut, keuhkoissa oli nestettä ja myös sydän oli laajentunut. Sain Fortekor-sydänlääkkeen. Jonkin aikaa meni hienosti. Sitten yskä alkoi taas. Taas kuvattiin ja sain Furovet-nesteenpoistolääkkeen. Jossain vaiheessa lääkearsenaaliin lisättiin vielä toinen sydänlääke, Digoxin mite. Nesteenpoistolääkitystä on myös jouduttu vähän väliä lisäämään.

Viimeisin käynti eläinlääkärillä oli muutamaa kuukautta ennen joulua 2008. Ennuste oli aika ikävä. Minulle sanottiin, että saatan nähdä vielä joulun. Painoni oli noussut pienessä ajassa puoli kiloa (suhteellisen paljon normaalisti 5+ kiloiselle koiralle) eli yli 6 kiloon, valjaat eivät meinanneet mennä rintakehän ympäri. Kaikki lisäkilot olivat keuhkoihin ja muihin sisäelimiin kertynyttä nestettä. Ja yskä oli paha. Eläinlääkäri sanoi, että jos olisin luonteeltani lauhkea enkä näin pahansisuinen ja aggressiivinen, olisin varmaan jo mennyttä. Ja että minun olisi kuulunut siinä tilassa näyttää enemmän kuolevalta eikä siltä, ettei mikään olisi huonosti.

Tuolla lääkärikäynnillä minulle siis määrättiin seuraava lääkeannostus:

Fortekor 5 mg 1/2 tablettia aamuisin,

Digoxin mite 0,0625 mg 1/4 tablettia aamuin illoin,

Furovet 20 mg 1/2 tablettia aamuisin ja 1 tabletti iltaisin.

Edellä mainitulla annostuksella tässä on nyt sitten porskutettu menemään puolisen vuotta. välillä on huonompia päiviä, välillä parempia. Niin kuin jo aiemmin mainitsin, nyt on viikkoja mennyt hyvin. Olen jaksanut käydä pieniä kävelylenkkejä ja illat leikin pallolla ja olen kuulemma todella rasittava sen palloni kanssa, kun en anna periksi; palloa on heitettävä, koppeilu on parasta mitä tiedän! Jos pallo ei lennä, niin minusta lähtee kyllä ääntä, sen lupaan. Ja yleensä pallo liikkuu äänimerkkieni jälkeen. Korvatulpat olisivat kuulemma kova sana...

JES!!! Viikonloppu!

2009-02-27T19:43:00.001+02:00

Tänä aamuna annoin emäntäni nukkua peräti klo 05:30 saakka. Sitten oli jo pakko alkaa kätisemään ulos. Taas olin unissani laskenut alleni mutta se ei kuulemma ole minun vikani, vaan nesteenpoistolääkkeen, jota joudun joka päivä syömään suuria annoksia. Tämä siksi, jotta paheneva sydämen vajaatoiminta ja sen myötä elimistöön kertyvä neste eivät huonontaisi vointiani. Vointini onkin ollut erikoisen hyvä jo viikkoja. Ei yskän yskäisyä ole tullut. No ehkä pari kertaa, mutta niitä ei lasketa. Olisikohan siitä reilu kuukausi aikaa, kun kuulin emäntäni puhuvan jotain hullua, semmoista, että "jokohan Fidon aika on tullut, yskii niin pahasti ja tauotta"... Ehkäpä tämä on psykologista, mutta siihen loppui yskäni, toistaiseksi.