Jatkuva Jano on toinen nimeni.

Minulla on ollut tänään jotenkin tylsää koko päivän. Emäntäni on outo eikä ymmärrä, että lunta kuuluu syödä vähintään oman painonsa verran aina ulkoillessa. Äskenkin olimme ulkona ja minä yritin päästä tavoitteeseeni lumen syönnissä mutta ei. Remmiä pidettiin niin lyhyellä, etten onnistunut syömään varmaan, kuin ehkä puolet siitä. Kyllä harmittaa.

Lumihan on siis vettä kiinteässä muodossa. Veden kanssa olen samanlainen; laita ämpärillinen vettä saatavilleni niin minähän juon sen. Tai ainakin niin paljon, että jalat miltei pettävät ja tasapaino katoaa. Niin on kerran tapahtunut. Eläinlääkäri sanoi, että minulla on joku häiriö päässäni (tässä "sairaudessa" oli sana diabetes mutta sitä se ei ole), joka aiheuttaa minulle miltei ainaisen perusteettoman janon. En siis tarvitse vettä niin paljoa, kuin sitä joisin.

Janoa aiheuttavat elimelliset viat suljettiin pois verikokein. Sekin oli ihan jännä juttu, siis verikokeiden ottaminen. Katsokaas, kun minähän en anna käsitellä itseäni tappelematta vastaan; en pestä, harjata saati trimmata. Voitte siis kuvitella, mitä mieltä minä olen verikokeista. Siinä seisoin kahden hoitajan otteessa hoitopöydällä kuonokopalla varustettuna. Hetkinen, kelataan nyt sen verran taaksepäin, että siksi olin kahden hoitajan pideltävänä, koska emännästäni ei ollut yksin minulle vastusta. Se on siis hänen vikansa, että neula, jolla oli tarkoitus minut tyhjentää verestä, oli loppujen lopuksi eläinlääkärin sormessa pystyssä. Näyte siis saatiin mutta kohde oli väärä. Kiitos typerän omistajani, joka luuli itsestään liikoja ja uskoi pitelevänsä minut aloillaan. No, kaksi aikuista ihmistä oli jo minullekin liikaa ja näyte saatiin loppujen lopuksi myös siitä kohteesta, mistä oli alunperin tarkoituskin.

Katsokaapas seuraavia kuvia; toisessa olen minä ja toisessa alpakka. Osaatteko sanoa, kumpi olen minä?

Laamaeläin.

Villakoira.

Lääkityksestä

Olen syönyt sydänlääkkeitä nyt varmasti jo pitkästi toista vuotta. Aika menee niin nopeasti ettei perässä pysy. Kaikki alkoi siitä, kun aloin yskimään. Yskä äityi niin pahaksi, että jouduin menemään vastoin tahtoani lääkäriin. Aluksi minulle määrättiin antibiootteja. Olin sairastunut johonkin hengitystietulehdukseen. Tai ainakin niin luultiin. Minut röntgen-kuvattiin mutta ensimmäisissä kuvissa ei huomattu mitään hälyyttävää. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että jokin-mikä-lie-kehitysneste oli lopussa ja kuva ei ollut täydellinen.

Yskä ei mennyt ohi ja taas kuvattiin. Sitten kuvissa näkyikin jo jotain muutoksia. Maksa oli laajentunut, keuhkoissa oli nestettä ja myös sydän oli laajentunut. Sain Fortekor-sydänlääkkeen. Jonkin aikaa meni hienosti. Sitten yskä alkoi taas. Taas kuvattiin ja sain Furovet-nesteenpoistolääkkeen. Jossain vaiheessa lääkearsenaaliin lisättiin vielä toinen sydänlääke, Digoxin mite. Nesteenpoistolääkitystä on myös jouduttu vähän väliä lisäämään.

Viimeisin käynti eläinlääkärillä oli muutamaa kuukautta ennen joulua 2008. Ennuste oli aika ikävä. Minulle sanottiin, että saatan nähdä vielä joulun. Painoni oli noussut pienessä ajassa puoli kiloa (suhteellisen paljon normaalisti 5+ kiloiselle koiralle) eli yli 6 kiloon, valjaat eivät meinanneet mennä rintakehän ympäri. Kaikki lisäkilot olivat keuhkoihin ja muihin sisäelimiin kertynyttä nestettä. Ja yskä oli paha. Eläinlääkäri sanoi, että jos olisin luonteeltani lauhkea enkä näin pahansisuinen ja aggressiivinen, olisin varmaan jo mennyttä. Ja että minun olisi kuulunut siinä tilassa näyttää enemmän kuolevalta eikä siltä, ettei mikään olisi huonosti.

Tuolla lääkärikäynnillä minulle siis määrättiin seuraava lääkeannostus:

• Fortekor 5 mg 1/2 tablettia aamuisin,


• Digoxin mite 0,0625 mg 1/4 tablettia aamuin illoin,


• Furovet 20 mg 1/2 tablettia aamuisin ja 1 tabletti iltaisin.

Edellä mainitulla annostuksella tässä on nyt sitten porskutettu menemään puolisen vuotta. välillä on huonompia päiviä, välillä parempia. Niin kuin jo aiemmin mainitsin, nyt on viikkoja mennyt hyvin. Olen jaksanut käydä pieniä kävelylenkkejä ja illat leikin pallolla ja olen kuulemma todella rasittava sen palloni kanssa, kun en anna periksi; palloa on heitettävä, koppeilu on parasta mitä tiedän! Jos pallo ei lennä, niin minusta lähtee kyllä ääntä, sen lupaan. Ja yleensä pallo liikkuu äänimerkkieni jälkeen. Korvatulpat olisivat kuulemma kova sana...

JES!!! Viikonloppu!

Tänä aamuna annoin emäntäni nukkua peräti klo 05:30 saakka. Sitten oli jo pakko alkaa kätisemään ulos. Taas olin unissani laskenut alleni mutta se ei kuulemma ole minun vikani, vaan nesteenpoistolääkkeen, jota joudun joka päivä syömään suuria annoksia. Tämä siksi, jotta paheneva sydämen vajaatoiminta ja sen myötä elimistöön kertyvä neste eivät huonontaisi vointiani. Vointini onkin ollut erikoisen hyvä jo viikkoja. Ei yskän yskäisyä ole tullut. No ehkä pari kertaa, mutta niitä ei lasketa. Olisikohan siitä reilu kuukausi aikaa, kun kuulin emäntäni puhuvan jotain hullua, semmoista, että "jokohan Fidon aika on tullut, yskii niin pahasti ja tauotta"... Ehkäpä tämä on psykologista, mutta siihen loppui yskäni, toistaiseksi.