Fido poistui luotamme rauhallisesti syliini nukahtaen 5.6.2010 ~klo 13:30. Sen oikean etujalan lapaluusta löytyi parisen kuukautta sitten kasvain ja ainoa hoitokeino olisi ollut koko jalan amputaatio. Parin kuukauden ajan eleltiin hillitysti ja kipulääkettä otettiin säännöllisesti. Eilen töistä kotiin tullessani Fido oli nukkumassa. Kun se huomasi, että olin tullut kotiin, se hyppäsi vauhdilla pystyyn. Jotain pahaa tapahtui ja voi sitä huutoa ja paniikkia, kun koiraraasu juoksi kolmella jalalla minun luokseni, kuin apua hakien. Otin sen syliin ja annoin kipulääkettä. Rauhoituttiin ja juteltiin pitkään. Kun rauha oli palannut maahan, lähdimme alkuperäisen suunnitelman mukaan Raaheen. Kävely autolle oli hankalaa. Raahessa totesimme, että Fido ei käyttänyt jalkaa juuri ollenkaan, roikotti vain ilmassa. Portaiden kiipeäminen tuotti kipua. Se mitä tapahtui, oli todennäköisesti patologinen murtuma eli kasvain mursi hauraan luun sisältä päin. Tässä tilanteessa ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästää rakas koira menemään ja lakata ajattelemasta vain itseänsä ja sitä, kuinka kestää rakkaan perheenjäsenen menettäminen ja menettämisen tuottama tuska ja ikävä.
Ikävä on kova ja itku tulee silmään heti, kun Fidoa ajattelee. Torstaina kaikki oli vielä suht' kunnossa. Kävimme jopa kävelyllä, kun jalka tuntui olevan parempi. Nyt pitää vain totutella elämään ilman pikku-riiviötä ja toivoa, että aika parantaa ikävän ja pahan olon.
Fido-papparainen, olet ikuisesti muistoissani.
-Tuija
