Takaisin entiseen ruokaan

Vappuaaton kunniaksi emäntä oli käynyt hakemassa pussin villakoira-ruokaa eli sitä samaa, jota söin ennen Brit Care -ruokaa. Tuo Brit Care osoittautui minulle sopimattomaksi. Aloin papanoida, kuin jänikset ja toimitus kesti tuhottoman kauan. Ähisin ja puhisin joka kerta kakkiessani ja tuloksena oli kuiva papana. Lisäksi hengitykseni rupesi haisemaan entistä pahemmalle. Napujen koostumus oli myös liian kova eli en pystynyt niitä kuivana syömään vaan naput piti turvottaa vedessä. Suurena plussana koin tuota ruokaa syödessäni sen, ettei ihoani kutissut koko aikana ja korvatulehduksesta ei ollut jälkeäkään. Nyt sitten nähdään, palautuvatko nuo riesat villakoira-ruoan mukana.

Emäntäni oli pudottaa silmänsä, kun hän laittoi minulle villakoiranappuloita tarjolle ruokakuppiini sekä vettä vieressä olevan vesikuppiini. En tehnyt sitä, mitä normaalisti, että olisin juonut kupin kerralla tyhjäksi, vaan minähän fiksuna poikana, joka on tovin tottunut nauttimaan turvotettuja napuja, aloin siirtämään kuivia nappuloita vesikuppiin...

Huutokauppaa ja konetöitä

Eilen oli Maukka Perusjätkän sanoin SÄPINÄÄ. Hyppäsimme emännän kanssa autoon ja luulin, että olimme menossa suoraan "mummulle" vaan ilmeisesti tulikin viime hetken muutos ja kurvasimmekin ensin "isomummulle".



Sitten kävin kyläilemässä parin mukavan rouvan luona. Kävin myös huutokaupassa. Tai miltei kävin. Ovet eivät avautuneet minulle, "mummu" vain meni sisään. Vaikka minä kuinka sydäntäsärkevästi vinguin oven takana niin ei kukaan tullut avaamaan. Sitten hoksasin, että minähän olin väärällä ovella. Emäntä oli huijannut minua!! Se oli tuonut minut takaoven portaille vain odottelemaan eikä suinkaan ollut minua sisälle viemässä. Minä olisin niin kovasti halunnut päästä kokemaan vanhan kunnon huutokaupan tunnelman.



Loppujen lopuksi pääsimme "mummulaan", mihin aluperin menossa olimmekin. Minut pestiin ja minulta ajeltiin jälleen karvat pois asianmukaisista paikoista. Kieltämättä olinkin jo aika törkyisen näköinen. Nyt näytän taas omalta pöyhkeältä itseltäni.

Kukkuloilla

Kävimme taas puistossa kävelemässä. Oli mukavaa, kun lumetkin olivat jo miltei joka paikasta sulaneet.



Sieltä täältä löytyi lumikasoja. Varsinkin kukkuloiden varjopuolet olivat lumisia. Emäntä ei sitä ensin huomannut ja koska minä käveleskelin taas vapaana, kun ei muita kulkijoita pahemmin ollut liikkeellä, käytin tilaisuutta hyväkseni. Istuskelin ensin tyytyväisenä kukkulalla, sillä puolella siis, joka oli täysin kuiva.



Kun emäntä lähti jatkamaan matkaa, minä hyökkäsin kukkulan varjopuolelle nauttimaan ehkä kevään viimeisimmän "lumiaterian". Näin, kun emäntä käveli jo aika kaukana, mutta en malttanut lopettaa lumen syömistä. Emäntä vain käveli kauemmaksi mutta minun jalkani eivät totelleet. Olin kuin transsissa ja haukoin lunta menemään. Emännän ilme näytti siltä, kuin se olisi ajattellut, että "Tukehdu siihen!", ja se vain eteni etenemistään. Lopulta pääsin irti lumenhimostani mutta lumen ahmimisella oli seurauksensa. Tärisin aivan horkassa ja hoipertelin menemään. Taisin saada yliannostuksen. Tärinä tosin johtui siitä, että vaikka oli lämmin ilma niin tuo kyseenalainen aktiviteettini sai minut paleltumisen partaalle. Oloni parani heti, (palelu ei tosin loppunut, kuin sitten vasta kun pääsimme kodin lämpöön) kun olin yrjönnyt oikein kunnon vesioksennuksen keskelle pyörätietä.

Tilitystä aiheesta "kevät ja koirankakat"

Kävin juuri ulkona ja olipa siellä kamala keli. Tai sinällään kelissä ei ollut mitään vikaa, lämmintä (ja märkää) riittää mutta kun en meinaa iljetä kävellä, kun maa on niin saastainen. Emme löytäneet edes neliömetrin aluetta, joka ei olisi uinut koirien kakassa. Hyi olkoon, minähän en tassujani mihin sattuu lillinkiin kastele. Emäntä sanoikin, että on niin turhauttavaa kerätä minun jätöksiäni, kun maa on täynnä jättiläismäisiä läjiä isojen koirien jäljiltä. Eivätkö koiran omistajat ymmärrä, että keväällä laiskuus ja saamattomuus kostautuvat, kun talven kakat paljastuvat lumen alta eikä yksikään koira saati omistaja pysty kulkemaan perinteistä ulkoilureittiä ilman, että kengät ja tassut ovat ryyteessä? Ja tämän kaiken kruunaa se, että polun varrella on koirankakkaroskis ihan käden ulottuvilla (roskis luonnollisesti on myös saarrettu kakoilla...)...

Häpeäisitte, koiranomistajat!

Pääsiäinen

Suuntasimme torstai-iltana emännän kanssa auton keulan kohti mummulaa. Serkkuseni oli tullut sinne isäntäväkineen edellisenä iltana. Doro-serkku tuli minua tapaamaan ulos ennen sisäänmenoa, jotta ihmisemme näkisivät minkälainen jännite meidän välillämme oikein olisi. Viimeksihän me tapasimme jouluna.


Minä ja Doro 11.4.2009.

Minä en oikeastaan huomioinut Doroa mitenkään mutta se loikki niillä kilometrin pituisilla jaloillaan mihin kerkesi. Eli Doro ei ollut muuttunut miksikään. En kyllä ollut minäkään sillä minulle tuli pakonomainen komentamisen tarve heti kun pääsimme sisään. Otti suorastaan aivoon, kun se honkkeli edes käveli minun näkökentässäni puhumattakaan siitä, että joku sitä silitti tai leikki sen kanssa tai kaikista pahin juttu; antoi sille herkkuja. Minunhan ei tarvitse sellaista sietää. Ilmeisesti suhtautumiseni vuoksi jouduinkin sitten olemaan osan aikaan sängyn jalassa kiinni. Hävytöntä! Minä olen sentään vanha ja arvokas herra, jolle sen typerän teinin kuuluukin nöyristellä. Tämä muistetaan!

Doro joutui mummulassa karvanlyhennykseen (mistä minä olin hyvin iloinen). Kyllä kai se arviolta 5-6 tuntia joutui rääkättävänä olemaan mikä minusta on aivan sopiva aika (sille).

Alla kuvat Doro-serkusta ennen ja jälkeen, kun sakset sanoivat nips ja naps. Koitin sanoa Dorolle, että otettaisiin kuvat tyyliin "hurja muodonmuutos" eli ennen-kuvassa mahdollisimman tyhmä ilme (kieli ulkona jne.) ja sitten kuvassa muuttumisleikin jälkeen sitten vähän fiksumpi ilme. Täytyy sanoa, että vaikka serkku on mielestäni vähän tyhmä, niin kyllä se osasi vetäistä kielen suuhunsa juuri oikealla hetkellä ja näyttää jälkeen-kuvassa oikein kauniilta.


Ennen.


Jälkeen.

On siis kevät, kuljen...

... missä ja milloinka vaan, la laa trallallaa... Hetkinen, taisikin biisi muuttua matkalla. Minua aivan laulattaa, kun on kevättä niin kovasti rinnassa. Mieli on virkeä ja askel ei paina vieläkään. Viikonloppunakin pääsin "mummun" ja emännän kanssa metsälenkille ja pitkälle sellaiselle. Mikäs siinä on kävellessä, kun aurinko paistaa, linnut laulavat ja emännän taskut pursuavat nameja (siltä varalta muka, jos vaikka mielenkiintoni liiaksi kohdistuu vapaana ollessani johonkin muuhun, kuin emännän ympärillä pyörimiseen...). Persoon koiraan voi kuulemma aina luottaa sikäli kun namit ovat mukana.

"Se kestää ja kestää... hanki siis."

"Pe*#%na, ylileveä kuljetus! Ei pääse ohi, ei!"

"Olisiko namia tarjolla pettymysten polun tallaajalle?

Pettymykseni aiheutti kuvassa näkyvä tukos polulla mutta

namilla pettymys unohtuu hetkessä."


"Miksi tässä ei ole lunta, minähän aivan

häkellyn. En ymmärrä. Alkaako kesä tästä ja

laajenee sitten koko maahan? Kertokaa!"

Metsäpolulla

Tänään koin jotain, mitä en ole kokenut varmaan vuosiin. Olin kävelyllä. Siis toki olen kävelyllä ollut mutta erityisen tämän päivän kävelylenkistä teki se, että sain kävellä vapaana. Emäntäni on arastellut irtipitämistäni, kun aistini ovat heikentyneet ja aisteilla tarkoitan nimenomaan näköä ja kuuloa.

Kävelimme metsäpolkua pitkin ja koska on talvi eli puut ovat pelkkiä rankoja niin emäntä ilahdutti minua päästämällä minut vapaaksi. Hän sanoi, että metsässä näkee puiden läpi niin pitkälle, ettei kukaan pääse yllättämään, ei toinen koira eikä ihminen.

Kun olimme menossa metsäpolulle, ajattelin, että enpä taidakaan jaksaa lähteä lenkille tänään ja jarruttelin parhaani mukaan.

Sitten kun metsäpolulle pääsimme ja emäntä päästi minut irti niin en ollut enää ollenkaan haluton kävelemään. Minulla oli todella hauskaa.

Sain muun muassa syödä lunta kilokaupalla ilman, että kukaan olisi nykinyt hihnasta.

Emäntäni aliarvioi minua taas, kun ei meinannut uskaltaa päästää edes polulla minua vapaaksi. Hän todella taisi luulla, että minä otan jalat alleni ja palaan takaisin kotiin, kun olin aluksi niin vastahakoinen lähtemään mihinkään. Siis en kai minä nyt ilman turvaa (eli emäntääni) lähde mihinkään kauemmaksi VARSINKAAN, kun aistini ovat huonontuneet. Minähän pyrin olemaan mahdollisimman lähellä emäntää. Joskus en voi, kuin ihmetellä kahdella jalalla kävelevien mielen liikkeitä.

Muutakin ihmeellistä lenkillämme tapahtui; Minä näin kolmikorvaisen jäniksen! Ihan totta!