Kirottu katupöly

Tänään olin eläilääkärissä (vaihteeksi) silmieni takia, jotka alkoivat rähmiä enemmän, kuin laki sallii. Ne olivat myös ihan punaiset ja minä siristelin silmiäni oudosti. Lääkäri kertoi minulle todennäköisen syyllisen tilanteeseen: katupöly.

Minä pidän lääkäristäni. Luotan häneen ja luulen, että hänkin pitää minusta, ainakin jollain tasolla. Emäntäni oli pudottaa silmät päästään, kun hän katseli minun ja lääkärin yhteistyötä. Istuin paikoillani sätkimättä ja potkimatta vaikka lääkärini otti pinsetit ja käänteli niillä alaluomiani. Näin ihan selvästi, kuinka emäntäni pään päälle nousi ajatuskupla, jossa luki "Nyt sillä menee silmät puhki". Tyhmähän se on kuin noin ajattelee! En kai minä nyt niin aivoton ole, että tahallani silmäni puhkoisin (siitäkään huolimatta, ettei niillä näe enää juuri mitään). Minä vaistoan, että lääkärini tietää, mitä tekee ja varsinkin miten sen tekee.

Minulla ei enää oikein irtoa kyynelnestettä, joten sain jotain ihmeen tekokyyneliä. Geeliltä se minun mielestäni kyllä näytti mutta kutsukoot he sitä miksi haluavat. Lisäksi minulle määrättiin silmätippoja ärtyneisiin silmiini. Eläinlääkäri olisi kernaasti määrännyt minulle tippojen sijaan voidetta mutta emäntä epäili, ettei selviä sen laittamisesta silmiini yhtä tyylipuhtaasti, kuin lääkärini teki. Tästä syystä siis kompromissina tipat voiteen sijaan.

Alla olevassa kuvassa olen juuri tulossa lääkäristä ja silmissäni on jotain vihreää mömmöä (sen avulla ilmeisesti katsottiin, onko silmieni pinta ehyt).

Uusi ruoka

Minä olen syönyt varmaan monta vuotta jo Royal Caninin villakoira-roturuokaa. Se on sopinut minulle erinomaisesti. Jos syön minulle sopimatonta ruokaa, vatsani menee löysälle tai sitten kakkani on tahmeaa siinä määrin, että joudun pesulle joka kerta, kun olen käynyt ulkona. Nuorempana söin Hau Hau Champion lammas-riisi-nappuloita ja kesti kyllä vuosia, ennen kuin emäntä tajusi vaihtaa nappulat toisiin. Tai ehkä se ei ollutkaan tajuamisesta kiinni vaan siitä, ettei vatsani tosiaan hyväksy juuri mitään napuja. Hau Hau Championia minun vatsani kesti kyllä hyvin mutta kakkasin niin paljon, että jätökseni olivat kuin 50 kg painavan koiran jäljiltä. Ruoan vaihdolla tuo "ongelma" hävisi.

Tänään emäntä totesi, että varmaan voisi kokeilla jotain edullisempia napuja. Roturuoka maksaa yli 14 euroa (1,5 kg pussi ja se kestää minulla pari viikkoa). Niinpä hän kävi tänään eläintarvikeliikkeessä katselemassa vaihtoehtoja ja tuli takaisin mukanaan Brit Care -napuja. Kyseessä oli 3 kg pussi ja sen hinta oli ~12 euroa. Nyt sitten jännitetään, sopiiko ruoka minulle laisinkaan.


Royal Canin Poodle 30 (hyväksi havaittu ruoka)



Brit Care Senior Lamb & Rice
(minulla testissä oleva uusi ruoka)

Jos suurennatte tuon Brit Care -kuvan niin näette, kun tarkkaan katsotte, että emäntää on höynäytetty pahemman kerran. Onhan se selvää, että ruoka on edullisempaa, kun se ei sisällä juuri mitään. "Ei soijaa, ei naudanlihaa, ei porsaanlihaa, ei vehnää, ei maissia". Edes geenimuunneltuja raaka-aineita ei ole käytetty. Pyh, kuinka tylsät eväät. Geenimuunneltu ruoka olisi tuonut edes vähän jännitystä vanhuksen tylsään elämään.

Mikäli teitä kiinnostaa, voitte lukea lisää geenimuuntelusta ja sen kyseenalaisuudesta seuraavan linkin takaa.

http://www.gmovapaa.fi/

Polvilumpio

Kun kävimme viime viikolla eläinlääkärissä ja eläinlääkäri totesi minulla sen "patella luksaation" (tai jotain sinne päin) niin eläinlääkäri totesi emännälleni, että emäntä alkaa varmaan katsella askeltamistani uusin silmin nyt, kun tietää minulla olevan tämmöisen sairauden. Eilen hän sitten pääsi kuin pääsikin todistamaan livenä, kuinka minä laitan polvilumpioni itse hienosti takaisin sinne minne se kuuluu, kun lumpio on mennyt pois paikoiltaan.

Olimme tulossa kioskilta, kun se penteleen lumpio teki tepposet. Siinä minä sitten kolmella jalalla pingoin eteenpäin niin lujaa, kuin kolmesta käytössä olevasta kintusta lähtee. Samalla ravistin vimmatusti oikeaa takajalkaani "suora, koukku, suora, koukku" jne. Ja näin oli lumpio taas saatu paikoilleen. Emäntä oli sen näköinen, että se varmaan huusi päänsä sisällä, että "Mikä sillä on, mikä sillä on, miksi AINA viikonloppuna tulee jotakin ongelmia". Sitten se torvelo onneksi kuitenkin hoksasi samantien, että mistä oli kysymys.

Silmätulehdus?

Silmäni ovat alkaneet rähmiä oikein olan takaa ja kun emäntäni katsoi luomieni alle, niin valkuiset olivat punaiset. Onkohan minulla silmätulehdus? Ehkäpä emäntä ottaa taas puhelimen käteensä ja soittaa eläinlääkärille, niin olin kuulevinani hänen sanovan. Siis mitä ihmettä; vastahan minä viikko sitten siellä kävin! Ei se niin kivaa ole, että siellä huvikseen joka viikko alkaisin laukkaamaan. Määräisivätköhän ne silmätippoja pelkällä puhelinsoitolla? Toivotaan parasta...

Seuraavaksi, arvoisat lukijat, minä esittelen teille yhden aktivointilelusuosikkini. Sen kanssa jaksaisin puuhastella loputtomiin. Naputkin maistuvat niin hyviltä, kun ne tipahtavat lelun molemmissa päädyissä olevista pienistä rei'istä, kun lelua oikein pyörittelen. Video on hieman tumma mutta ehkäpä siitä kuitenkin tekemisen riemun erottaa.

Kohti terveellistä elämää

Tänään taas kävelimme n. 20 minuuttia reipasta vauhtia. En jarrutellut yhtään. Oloni oli kevyt, miltei kuin nuorena. Pakkasta oli n. -5 astetta ja emäntä oli sitä mieltä, että vanhusta on alkanut paleltamaan pakkasella ja puki minulle manttelin päälle. Nuorena miehenä minua ei pahemmin paleltanut, ei vaikka ulkona olisi ollut -20 astetta. "Takillekin" on tullut tarve tosissaan vasta tänä talvena. Oikeastaan minä pidän olostani, kun minulla on mantteli päälläni. Pörhistelen ja kuljen rinta rottingilla. Olo on kuin kukolla tunkiolla. En tiedä, mistä tämä johtuu. Ehkä siitä, että näytän ainakin omasta mielestäni todella hyvältä "takissani".

Alla video, jossa syön terveellisen iltapalan. Porkkanaraastetta, NAM!!! Toinen suuri herkkuni on omena. Emäntä vain on valitettavasti omenalle allerginen ja sen vuoksi meillä ei koskaan ole omenaa tarjolla. "Mummula" on tässä suhteessa taivas, siellä joku rouskuttaa aina takuuvarmasti omppua ja minä pääsen luonnollisestikin osingoille.

Vielä virtaa

Olen ollut tänäänkin hyvin energinen. Ehkä minulla on kevättä rinnassa, kun ei edes päiväunia malttaisi ottaa. Mieleni tekee koko ajan ulos mutta emäntä on vähän arka viemään minua lenkille. Tänäänkin olisin lähtenyt paljon pidemmälle lenkille, kuin mitä hän minut vei. Ehkä se eilinen puistoreissu vähän säikäytti. Hengitin kuulemma illan raskaasti ja yskäisinkin pari kertaa. Olen kuulemma tollo, kun en osaa kävellä rauhallisesti vaan vedän remmissä (jos fleksi on lyhyellä) tai jos fleksi on pitkällä niin juoksen edestakaisin fleksi suorana. Rauhalliset kävelylenkit kuulemma tekevät minulle enemmän hyvää, kuin tuommoiset säntäilyt. Jokainen taaplaa tyylillään ja tämä on minun tyylini. Piste.

Pelasin tänään myös aktivointilelulla. Sain taannoin Veeralta (R.I.P.), Amandalta ja Onnilta käyttööni Dog Turbon. Lelu jaksoi kiinnostaa minua varmaan tunnin verran.


Saksanpaimenkoira Veera huhtikuussa 2007.


Saksanpaimenkoira Amanda ja Whippet Onni
huhtikuussa 2007.

Nyt taidan pyörtää puheeni siitä, etten muka ota päiväunia. Alkoi kummasti ramaisemaan tuo pelaaminen. Otanpa siis joululahjaksi saamani kalkkunan kainalooni tueksi ja turvaksi ja matkustan höyhensaarille. Ainakin hetkeksi. Kauniita unia.

Puistossa

Tänään oli niin kaunis ilma, että päätimme lähteä vähän kävelemään puistoon. Aurinkolasit olisi saanut olla kyllä minullakin päässä, niin häikäisevä oli lumi-aurinko-yhdistelmä.

Tapasin todella kauniin villakoiran, n. 1-vuotiaan Venla-neitosen. Venla vaikutti näin äkkiarviolta olevan hyvin paljon samanlainen luonteeltaan, kuin Doro-serkkuni. Kova pussailemaan ja todella vilkas. Yritin ehtiä alla olevasta kuvasta pois mutta epäonnistuin.



Me villakoirat taidamme olla vähän sisäänpäin lämpiävää porukkaa. Minä haukun tehokkaasti kaikki muut koirat paitsi oman rotuni edustajat. En juuri koskaan viitsi tuhlata heihin äänijänteitäni. Venlan nähdessäni en päästänyt ääntäkään mutta kauempana kävelevät novascotiannoutajat saivat minut haukkumaan kurkku suorana. Esiintyyköhän tätä muilla villakoirilla vai olenko minä tässäkin asiassa "ainutlaatuinen" (lue: omituinen)....

Meillä oli myös pallo mukana. Eihän se niin hauskaa ole flexin päässä palloilla, kuin jos olisin ollut irti mutta itse pallohan se oli pääasia. Kun minulla on pallo, millään muulla ei ole väliä.

Kysymys isolle pahalle serkulleni

Ajattelin kysyä näin blogini kautta sinulta, Doro-serkkusein (kun kuitenkin luet tätä), että tiedätkö mitä haluaisin tehdä? Vastaus kysymykseen löytyy videon muodossa.

Eläinlääkäri soitti hyviä uutisia

Eläinlääkäri soitti juuri ja kertoi hyviä uutisia. Munuaiset olivat kunnossa ja maksa-arvonikin olivat vain lievästi yläkanttiin. Tämä on kuulemma ihan normaalia ikäiselleni vanhukselle. Eläinlääkäri oli pelännyt, että minulle on kehittynyt rasvamaksa, kun olin laihtunutkin niin paljon.

Runsas juomiseni aiheuttaa sen, että pissani on laimeaa ja eläinlääkäri kysyikin, että juonko normaalia enemmän. Juonhan minä, mutta niin olen tehnyt koko ikäni, ennen ja jälkeen nesteenpoistolääkkeen aloituksen. Seuraava kysymys oli, että pissaanko paljon. Pissaanhan minä, tosi paljon. Viime yönäkin emäntä heräsi puoli kahdelta (kun minä herätin) viemään minua ulos. Edellisen kerran olin käynyt joskus ennen puolta yötä. Lopullisen herätyksen tein siinä viiden, puoli kuuden aikaan. Ja taas pissatti paljon. Monesti myös pissaan unissani petini litimäräksi. Emäntä kertoi tämän eläinlääkärille, joka rupesi tekemään laskelmia nesteenpoistolääkkeen vähentämiseksi. Emäntä kysyi, että onko siitä jotakin haittaa, kun pissaan unissani, johon lääkäri vastasi, että ei muille, kuin emännälleni, joka joutuu pesemään pissaiset petivaatteni miltei viikon jokaiselta päivältä. Lopputulos oli se, että lääkitys jatkuu ennallaan ja emäntä jatkaa ahkeraa pyykkäämistä. Lääkityksen vähentämisessä olisi ollut riski, että sydämeni ei olisi jaksanut pumpata niin hyvin, kuin se tällä hetkellä tekee.

Eläinlääkärissä

Tänään olin lääkärin tutkittavana. Aamulla emäntä sai otettua minulta pissanäytteen (tällä kertaa jopa onnistuneesti), jonka veimme mukanamme eläinlääkäriin.

Menin toimenpidehuoneeseen perinteisesti puntarin kautta. Painoni oli laskenut 700 grammaa (eli oli nyt 5,4 kg) eli todella huomattava määrä painostani oli tippunut pois, kun ottaa kokoni huomioon.

Sokeritautia minulle ei ollut puhjennut vaikka jatkuvasti janottaakin. Sivuääni kuului voimakkaana sydämessä mutta nesteäänet olivat kohtuuden rajoissa eli tilanteeni ei siltä osin ole tällä hetkellä hälyyttävä.

Eläinlääkärin mukaan laihtumiseni on todella hyvä asia, olettaen ettei se johdu munuais- tai maksaviasta. Toivoa siis sopii, että laihtumiseni johtuu kuntoilun lisäämisestä sekä vähemmästä syömisestä. Täten minusta otettiin myös verikokeet, joiden tulokset tulevat huomenna. Emäntä kauhistui, kun lääkäri sanoi ottavansa verikokeita. Totesi vain, että mitenhän se onnistuu, kun aiemminkin oli kaksi hoitajaa pitämässä minua kiinni eikä sittenkään meinannut onnistua. Lääkäri oli kuitenkin hyvin optimistinen minun suhteeni ja pyysi emäntääni ottamaan minut "halausotteeseen". Näytteenotto sujui kuin tanssi. Edes kuonokoppaa ei tarvittu. Olin hyvin rauhallinen eikä mieleni tehnyt lainkaan käyttää hampaitani väärin.

Lääkäri väänteli, käänteli ja puristeli minua joka puolelta (jonka aikana minä tietenkin murisin, kuin henkeäni oltaisiin viemässä) ja kysyi emännältäni, että onko kävelyn kanssa mitään ongelmaa. Emäntä totesi vain, että ei ole, johon eläinlääkäri sanoi, että Fido on sitten varmaan oppinut laittamaan polvilumpion itse paikoilleen, koska oikeassa takajalassa on ihan "hyväasteinen" patella luksaatio (polvilumpion sijoiltaanmeno).

Silmäni katsottiin valon kanssa ja kaihi oli edennyt. En kyllä ymmärrä, mihin sitä lamppua tarvittiin; näkeehän sen nyt paljaalla silmälläkin, kuinka sameat silmäni ovat... No, leikki leikkinä.

Kun kävelin lääkäriaseman ovesta ulos, teki mieleni syleillä koko maailmaa; vihdoinkin ohi, toistaiseksi!

Tässä minä olen verta valuvana ja nöyryytettynä.

Jännitystä ilmassa

Jouduin taas pesulle ja föönaukseen. Luonnollisestikin tappelin vastaan kaikin voimin ja karjuin, kuin kunnon leijona. Ei auttanut, taaskaan. Nielin tappioni ja koitin säilyttää ylpeyteni rippeet. Kävelin peilin eteen ja täytyy sanoa, että minusta tuli oikein komea. Emäntä kyllä sanoi, että olen kuin rantapallo ja että karvaa pitäisi leikata ronskilla otteella pois mutta minä olen asiasta eri mieltä.

Minua meinaa vähän jännittää. Olen kuullut sanan "eläinlääkäri" turhan useasti viime päivinä. Ja viime perjantaina emäntä kulki perässäni tyhjän pilttipurkin kanssa, kun menin aamupissalle. Yritti ottaa minulta pissanäytteen mutta taisi olla hänellä vähän uroskoiran anatomia hukassa. Syy tähän oli ehkä se, että minä pissasin, kuin tytöt. Sinne se mahani alle tuikkasi pilttipurkin, kun pissasin mutta tyhjänä hän se sieltä sai takaisin. Arviointivirhe siis.

Huomenna on kuulemma uusi yritys tässä asiassa. Pahoin pelkään, että toiminta tietää lääkärireissua. On kuulemma vähän huolestuttavaa, kun en enää syö niin paljon, kuin ennen. Lisäksi olen myös "näivettynyt". Mitähän sekin tarkoittaa...

Alla kuvat minusta lempiasennossani makoilemassa sekä vasta pestynä ja harjattuna.

Lumiukko

Tulimme emännän kanssa taas käymään "mummulassa". Päätin tehdä lumiukon takapihalle, koska lumi vaikutti sopivalta siihen. Emäntä ja hänen äitinsä koittivat minua kovasti auttaa ukon tekemisessä, mutta haittana ne minun mielestäni olivat. Jaloissa pyörivät, koko ajan tielläni.


Näin minä pohjustin lumiukon.


Napit on nyt laitettu paikoilleen ja vatsa taputeltu
mieleisekseni.

Päätä en yltänyt itse laittamaan ja menivät pe***ana
laittamaan minun herkkutikkuni nenäksi. TÄNNE SE SMACHOS!!!!

Siinä se nyt on, koko komeudessaan. HIENO, vaikka
sen itse sanonkin.

Pesupäivä

Tänään oli pesupäivä. Se on aina yhtä nöyryyttävä kokemus. Kuonokoppa paikoilleen ja menoksi. Minut pestiin lääkärin määrämällä shampoolla, jonka pitäisi auttaa ihoni kutinaan. Ja kyllä se auttaakin. Emäntä ei vain meinaa jaksaa antaa aineen vaikuttaa niin kauan, kuin sen pitäisi antaa.

Kun minut oli pesty, alkoi näyttämään todella pahalta. Eteisen lattialle oli ilmestynyt trimmauskone ja karsta. Se tiesi tappelua. Ja kyllä minä vastaan tappelinkin mutta eipä oikein auttanut. Se on tämä vanhuus. En jaksaa enää tapella täydellä teholla ja toki se kuonokoppakin jonkin verran rajoittaa. Ihmiset käyttävät epäreiluja keinoja saadakseen mitä haluavat. Mutta nyt kun minut on föönattu (sen verran, minkä föönata tappelemiseltani jaksoivat) ja karvat on ajeltu naamasta ja muista asiaan kuuluvista paikoista niin täytyy sanoa, että oloni on vallan erinomainen.

Tässä pari kuvaa minusta tältä päivältä (toki olen jo käynyt lumihangessa pyörimässä tässä vaiheessa):

Uteliaisuus on kolmas nimeni.

Tämän kuvan verran pysyin paikallani... Olen
kuulemma maailman vaikein kuvattava.

Katsokaa, kuinka hienosti otettu koppi, kun
"mummulta" tipahti nami suoraan suuhuni.

Talviloma

Emännälläni alkoi talviloma ja sen "kunniaksi" ajelimme "mummolaan" eli emäntäni vanhempien luokse.

Nukuin rauhallisena koko automatkan vaikka yleensä tapanani on kiljua perille saakka. Kiljumisen aloitan normaalisti viimeistään n. 30 km ennen päätepysäkkiä. Yleensä sitten kiljummekin emännän kanssa kilpaa, minä sen vuoksi, että en jaksa odottaa perille pääsyä ja emäntä sen vuoksi, että minä olisin hiljaa. Vaikka eihän se mitään hyödytä, emännän kiljuminen siis. Kamalalta vain kuulostaa. Luulisi sen jo oppineen, että turhaa rasittaa äänijänteitään, kun minä olen kyseessä.

Toisena keinona yrittää lievittää kiljumiseni aiheuttamaa ahdistusta hänellä näyttää olevan mp3-soitin ja siitä lähtevät kuulokkeet molempiin korviin (mikä mielestäni tekee hänestä riskikuljettajan, kun hän ei kuule mitään, mitä ympärillä tapahtuu). Kuulokkeista raikuva öykkä-möykkä kuuluu auton takapenkille saakka, enkä minä voi millään ymmärtää, miten se voi olla vähemmän ärsyttävää, kuin minun ääneni. Ihmiset ovat kummallisia.

Alla on kuva viime kesältä (07/2008), josta näette, millä tyylillä minä matkustan autossa.