Mistä näitä arkajalkoja oikein riittää?

Tapasin tänään ulkoillessani röyhkeän ja rahvaanomaisen pulun. Rouva Kyyhkynen vain sylki ja räkytti minulle kotioveltaan, kun kävelin heidän talonsa ohi. Eipä ollut rohkeutta silläkään (vertaan tätä pulu-rouvaa aikaisemmin tapaamaani oravaan, joka ilkkui minulle puunoksalta) tulla minulle sanomaan asiaansa maan tasolta. Tiesi varmaan, että olisin höyhentänyt sen niin maan perusteellisesti, aina viimeiseen höyheneen saakka.

Vain vanhat valjaat...

Emäntäni penkoi varastoa ja löysi vanhat heijastinvaljaani. Varastossa ne olivat hautautuneena sen vuoksi, että kun olin huonossa kunnossa ja elimistööni oli kerääntynyt nestettä, valjaat eivät menneet lähimainkaan rintakehäni ympäri. Nyt ne olivat minulle passelit.


Minä komeana heijastinvaljaissani.

Törmäsin ulkoillessani alla olevaan otukseen. Siellä se puussa turvassa minulle ilkkui. Olisi tullut alas tekemään tuttavuutta niin oltaisiin nähty, kuka on kingi näillä kulmilla. Typerä tupsukorva. Jänishousu, sanon minä.


Pikku-Orava.

Hei, hei vanha toverini

Naapurini Kalle, rakkain kaikista pystyyn haukuttavista, muutti tänään pois. Se on surullista ja vetää hiljaiseksi. Jopa minut. Minulla on toisaalta hyvin haikea olo mutta toistaalta olen myös hieman helpottunut siitä, että reviirilläni on yksi kilpailija vähemmän. Olen taas kulmakunnan vaikututusvaltaisin ja komein. Alakerran dobermannilla ei ole asiaa korkeimmalle pallille. Juoskoon minut kumoon vaikka kuinka monta kertaa (yksi kerta takana...), se ei arvoani alenna. Kalle sentään osasi käyttäytyä, kuten minun tasoisessa seurassa tuleekin käyttäytyä.

Pärjäile, vanha ystävä, toivottavasti viihdyt uudessa asuinpaikassasi. Toivon myös, että et ottanut kaikkia haukkujani henkilökohtaisesti. En minä tosissani sinua haukkunut vaikka tiedän, että pahalta se välillä kuullosti.


Kalle.

Pentukoiran tasolla... varmaan dementia vaivaa...

... väittää emäntäni, kun rassaan koviväen hermoja vinkuleluillani. Ne ovat parhaita. Huutavat tuskissaan, kun tapan niitä. Olen kuulemma myös aika itsekäs lelujeni suhteen, haluan ja VAADIN isoon ääneen, että kanssani leikitään mutta en raskisi millään luopua leluistani edes siksi aikaa, että niitä heiteltäisiin minulle. Haluan esitellä videon muodossa uuden vinkuleluni, the dogin sekä pääseepä videon lopussa minulle aina niin rakas vanha palloni kainalooni, näin varmistan, ettei kukaan siihen koske.

Seuraavan videossa näette, kuinka kuuliainen olen aina ollut, jo nuorena "miehenä". Eli minun kuuluisi pyörähtää selän kautta ympäri markka-käskystä. En kai minä, kun ei tainnut olla tarjolla mitään palkintoa. Lämmin käsi ei minua paljon motivoi mutta viihdytin itseäni tuota seuraavaa videota kuvattaessa kuuntelemalla emännän papukaijamaista toistantaa "Markka!", "Markka!", "Tee markka!"... Voi tätä myötähäpeän tunnetta.

Pikkusiskon ratajuoksut

Intiaanikesä

Vielä on kesää jäljellä, näköjään. Viimeisiä elokuun päiviä ja lämpöä riittää. Karvat lähtivät taas mutta olihan tuo jo aikakin. Olin jo melkoinen tursake. Minä nuorrun vuosia joka kerta, kun karvani ajellaan pois. Olen kyseisen tapahtuman jälkeen, kuin sähköjänis, joka on täynnä virtaa. Lelut saavat kyytiä ja vatsani alus näyttää olevan jalkoja täynnä:-)

Ylä- ja alamäkeä

Elämä on yhtä ylä- ja alamäkeä. Varsinkin kun ikää tulee lisää (liikaa...) ja sairastelee. Minulla on ollut viimeisen kuukauden aikana harhoja mutta myös luonteessani on tapahtunut muutosta. Olen aina ollut dominoiva (johon vielä kuuluu lisäksi aggressiivisuus) mutta nyt yritän alistaa omia ihmisiäni koko ajan. Kun he nukkuvat, kiipeän naaman/kaulan päälle seisomaan ja autakkoon armias, jos he yrittävät siitä otteesta pyristellä. Tästä syystä olenkin köyden nokassa yöt... Harhojakin on siis ollut mutta nyt viime päivät ovat olleet niiden suhteen siedettäviä. Sen sijaan minä pissaan jatkuvasti alleni plus merkkaan paikkoja sisällä. Emäntä on huomannut, että aina, kun pissaa vuotaa paljon, voin muuten hyvin. Ilmeisesti myrkyt poistuvat elimistöstäni nopeampaa. "Mummu" onkin tänään tehtaillut minulle uusia pissasuojia. Ne ovat mielstäni aika tyylikkäitä.

Fleece-malli napeilla.

Batman-trikoo tarralla.

Parempi päivä

Minulla oli tänään hyvä päivä lukuunottamatta sitä, että jouduin ajeltavaksi. Emäntä sanoi, että nyt saa karvat lähteä etu- ja takapäästä, koska:

a) syön ummetuslääkettä - tästä syystä takapää,
b) syön Hepatic-purkkiruokaa - tästä syystä etupää.

Alla kuvat ennen ja jälkeen ajelun.

Kävin myös kävelyllä ja osoitin selvästi, että haluan pesäpallokentälle kepin hakuun. Emäntähän siitä innostui, että hyvä juttu kun olen parempana ja päästi tollo minut irti. Kuulemma tästä lähtien noudatetaan koirien kiinnipitoasetusta kirjaimellisesti.

Alla kuvakooste.

Mihinkähän se keppi lensi...

Löytyihän se viimein. Nyt en tästä aarteesta kyllä
hevillä luovu...

"Mummola", täältä tullaan!!

Tuon viimeisen kuvan jälkeen otin jalat alleni ja lähdin painelemaan "mummulle". Tarkoituksenani oli viedä keppi talteen, kun sitä hukkaan heittelivät mutta emäntä lähti juoksemaan perääni ja sai kuin saikin minut puuskuttaen kiinni juuri ennen kuin saavutin autotien. Pitikin mennä hidastamaan vauhtia. Hännästä se ryökäle tarttui kiinni ja ansassa olin. Kyllähän minä tietenkin show'n pistin pystyyn ja sopivasti oli miesjoukko autoa korjaamassa vieressä, kun minä emännälle suomensin isoon ääneen, että tuommoinen häntään tarttuminen ei ole soveliasta. Emännällä korvat punoittivat. Aivan aiheesta minun mielestäni.

Päivän kohokohta oli grillaushetki. Minä tosin sain tyytyä pelkkään haisteluun ja hyvälle makkarat tuoksuivatkin.

Harhat eivät poistu

Toistaiseksi tilanteeni ei ole muuttunut miksikään. Välillä on ollut hetkiä, jolloin olen miltei ennallani mutta pääsääntöisesti minua pelottaa. Yöllä läähätytti kerta kaikkiaan kamalasti ja olin levoton. Kaava lattia-sänky-emännän kainalo-peitonmutka-lattia-sänky-emännän kainalo-peitonmutka toistui koko yön. Saa nähdä, minkälainen päivä tästä juhannuspäivästä valkenee. Toivottavasti minua piinaavat kummitukset häviävät, edes osittain.

Harhaa

Olen ollut monta päivää aivan outo verrattuna minulle tyypilliseen käyttäytymismalliin. Minua pelottaa, olen poissaoleva ja haluan syliin. Enkä ole koskaan ollut sylikoira. Tänään kävin sitten vaihteeksi lääkärissä. Lääkäri sanoi sitten ääneen, mitä emäntä oli jo vähän epäillytkin. Kyse on maksastani, joka on laajentunut todella huimasti työntäen sisäelimiäni lyttyyn. Koska maksani ei tee enää tehtäväänsä, vereeni pääsee ns. myrkkyjä, mikä taas aiheuttaa minun nykyisen pelokkaan olemukseni. Minulla on hallusinaatioita, kansankielellä: Minä näen pikku-ukkoja. Eikä se ole kivaa. Pelottaa koko ajan. Sain eläinlääkäriltä antibioottikuurin, joka aloitettiin tänä iltana sekä ummetuslääkettä otettavaksi kuta kuinkin joka 8. tunti. Tämän lääkkeen tarkoitus on käsittääkseni auttaa myrkkujen poistumista elimistöstäni ja nyt haetaan sopivaa annostusta. Ripulille en saa mennä mutta kakan pitäisi olla löysähköä.

Valitettavasti minä en enää tästä parane. Hoito on oireenmukaista mutta on paljon mahdollista, ettei se auta.

Kuulumisia

Olen nyt syönyt pari viikkoa maksavikaiselle koiralle tarkoitettua ruokaa. Ensimmäinen viikko meni totutellessa eli ruokavaliona oli uusia napuja sekoitettuna vanhoihin. Aluksi vaikutti, että uusi ruoka aiheutti minulle kutinaa. Nyt taas en ole pahemmin rapsutellut. Outoa. Seurataan tilannetta. Huomenna saan myös purkkiruokaa napujen ohelle. Purkkiruokaan on kuulemma helppo sekoittaa lääkkeeni. En malta odottaa. Emäntä sanoo, että kiikaan, kuin kiljuhanhi, kun purkkia avataan. Pakkohan minun on jotenkin purkaa kärsimättömyyteni. Eli tässä tapauksessa kiikaamalla, toisin sanoen kiljumalla niin kovaa, kuin kurkusta vain lähtee.

Alla olevassa kuvassa minä juhlistan vaihtoaskelin alkanutta kesää.

Varjot

Arvatkaapa karmiko selkäpiitäni, kun vierelläni kulki aamulenkillä tuommoisia kummajaisia:


Tässä kuvassa vierelläni kulkee varmaan
kengurun sukulainen, kun sillä on kamalan pitkät
takajalat mutta ei etujalkoja nimeksikään.


Ja tämä tukeva hahmo vieressäni on varmaan se paljon
puhuttu möhköfantti...

Villaton koira

Tänään minulta lähti karvat. Siitä tiedän kesän alkaneen.


Saisinko nyt juotavaa? Trimmausta vastaan
kynsin ja hampain taistellessa tulee aina jano.
Kieli tarttuu kitalakeen.

Tähän, kun vettä kaadat, niin hyvä tulee!

Tänne sitä H2O:ta, kiitos! Pitääkö asia rautalangasta
vääntää!?!?!

Erikoisruokavalioon totuttelua

Tänään minulle haettiin Thyroxin-lääkkeet kilpirauhasen liikatoimintaan sekä muutama näytepussi Hepatic-ruokaa sekä yksi säilykepurkkiruoka. Minun nykyisiin napuihin sekoitellaan joukkoon noita uusia ja katsotaan muutama päivä, miten vatsani reagoi. Lääkkeet otan aamuisin ja iltaisin sekoitettuna tuohon purkkiruokaan.

Emäntää oli vähän varoiteltu, että nämä uudet ruoat eivät ole oikein koirien mieleen. Oli kuulemma tapauksia, että koirat olivat nähneet ennemmin nälkää, kuin syöneet Hepaticia. Emäntä oli sanonut, että hänen koiransa syö vaikka kiviä ennemmin, kuin nälkiinnyttää itsensä. Oikeassa oli. Tämä uusi ruoka on todella herkullista, varsinkin se purkkiruoka, jota syön aamu- ja iltapalaksi. Nam.

Muutos huonompaan, sappi kiehuu!

Eläinlääkäri soitti tänään huonoja uutisia. Sappiarvoni olivat kohonneet taivaisiin (100!), jonka vuoksi minulle aloitetaan maksavikaisen koiran ruokavalio. Saan myös lääkkeet kilpirauhasen toiminnan häiriöön (Emäntäni ei muista, oliko minulla vajaa- vai liikatoiminta, sen verran pihalla hän on kuultuaan kokeiden tulokset.). Kuukauden päähän varataan sitten kontrolliaika.

Ihana sunnuntai

Tämä päivä oli ihana. Oli lämmin ilma, emäntä kotona koko päivän ja ulkoilimme paljon. Pääsin jopa koirapuistoon kepin hakuun. Koirapuiston ohi käveli eräs nainen koirineen. Emäntä tiedusteli heiltä, olivatko kenties tulossa puistoon ja että me voisimme kyllä siinä tapauksessa lähteä alta pois, kun olimme jo aikamme siellä olleet. Nainen kommentoi, ettei hänen koiransa viihdy koirapuistossa itsekseen, johon emäntä totesi, että hänen koiransa taas ei viihdy siellä, kuin itsekseen... Tottahan se taisi olla. Minä ja keppi (ja tietty joku, joka sitä keppiä heittelee), muuta en tarvitse.



Liekö runsas ulkoilu (yhdistettynä lämpimään ilmaan) aiheuttanut sen, että minua yöllä vähän yskitti. En ole yskinyt kuukausiin. Nyt vähän hirvittää. Toivottavasti oli ohimenevää tuo köhiminen.

Yksin kotona

Isäntäväkeni oli tänään juhlimassa jonkun tuttavansa synttäreitä. En minä nyt niin kovin montaa tuntia ollut yksin mutta aikani kävi pitkäksi. Tuhosin kaikki lehdet ja mainokset, mitä posti toi sinä aikana. Porukoitani odotti siis mukava yllätys, kun he tulivat kotiin; eteinen oli täynnä pikkuista paperisilppua. Ja tänään tuli oikein paljon mainoksia.

Edellisen lisäksi päätin jättää mietittävää isäntäväelle. He kuulivat minun ulvovan, kun olivat hississä tulossa. Se, mitä he nyt miettivät on, että olenko ulvonut koko ajan, kun olen ollut tänään yksin, vai kuulinko heidän tulevan ja siksi aloitin ulvonnan. Kas, siinäpä pulma. Vain minä tiedän. Ja naapurit.

Verikokeissa

Kävin taas aamulla verikokeissa. Yrittävät kai epätoivoisesti saada selville, miksi minä juon niin paljon. Emäntä otti minut taas "halausotteeseen" ja eläinlääkäri otti piikin esiin. Minä itkin sydäntäsärkevästi (ainakin omasta mielestäni) ja emäntäkin jo hätääntyi ja kysyi lääkäriltä, että käykö minulle todella noin kipeää. Jatkoin huutamista mutta emäntä ei päästänyt minua irti otteestaan. Kuulin huutoni läpi, kun lääkäri käski emännän vain pitää tiukasti kiinni ja että minä muka vain näyttelen, jotta pääsisin pälkähästä. Me villakoirat kuulemma olemme sellaisia ja että huuto yleensä tehoaakin ja omistajat säikähtävät ja päästävät irti. Ei totta vie ja valitettavasti tehonnut minun omistajaani, joten lopetin turhan kiljumiseni ja annoin nöyrästi ottaa näytteen loppuun.

Tuloksia odotellessa.

Hyvää äitienpäivää kaikille äityleille!

Kävimme tervehtimässä äitienpäivän johdosta "mummua" eli emäntäni äitiä. Tämmöisenä päivänä tulee mietittyä myös omaa emoa, joka kuoli jo liki 10 vuotta sitten. Emon kuolintapaa en toivoisi kenellekään. Toinen koira puri emoltani niskan poikki; kuvitelkaa, koiralta, joka ei tehnyt pahaa kärpäsellekään. Emo ei räyhännyt eikä provosoinut mutta jostain syystä sille kävi ikävästi. Ei kyllä uskoisi luonteen perusteella, että se oli minun emoni, olenkohan minä adoptiopentu?

Emo ja minä 2/1997.

Kukkia emolleni! Olet muistoissamme!

Aamu avautui sadetta enteilevänä mutta emäntäni oli sitä mieltä, että lähtisimme läheiselle pesäpallokentälle palloilemaan. Minähän olin aivan riemuissani. Selvitimme tiemme miltei kentälle saakka, kun taivas repesi. Vettä tuli kuin esteristä, niin sanotusti. Päätimme lähteä takaisin mummulle, mutta ehdimme kastua läpimäriksi. Olin pettynyt, odotin niin, että pääsen leikkimään pallolla. Vihaan vesisadetta. Tukkani lätsähti silmille, mikä kuvasti hyvin sen hetkistä mielialaani. Uimista rakastan kyllä, vaikka siinäkin kastuu mutta ei näitä kahta asiaa voi edes verrata, siis vesisadetta ja uimista.

Onneksi sade lakkasi päivän päälle ja pääsin kuin pääsinkin leikkimään ulos. Olin niin täynnä riemua ja virtaa, etten olisi malttanut lopettaa millään.

Vaipoissa

Kävin aamulla kuuden aikaan aamupissalla ja vaikka edellisen kerran olin käynyt puolen yön aikaan ulkona, olin jo ehtinyt pissata alleni yöllä. Emäntä alkoi pesemään minua AAMULLA KUUDEN AIKAAN. Pesun jälkeen loikoilimme sohvalla ja yhdeksän aikaan painuttiin taas pihalle, koska mahanaluseni oli taas märkä. Kun olimme TAAS käyneet ulkona, emäntä kaasutti autollaan johonkin ja tullessaan sillä oli mukanaan vaippoja. Semmoiseen se ryökäle leikkasi hännänrei'än ja vetäisi vaipan päälleni. Minä en ollut moksiskaan moisesta, vaikka jalat vähän haarallaan jouduinkin kävelemään mutta kovin käytännöllisiä nuo vaipat eivät minun tapauksessani olleet. "Pissavekottimeni" ei meinaa pysyä vaipoissa, koska vaippa jää mahan alta vähän liian lyhyeksi (jos sitä ei vähän väliä käy vetämässä napaa kohti).



Saa nyt nähdä, emännällä näyttää olevan mietintämyssy päässä tämän minun virtsankarkailuongelman ratkaisemiseksi. Joku sopiva vaippamalli pitäisi keksiä/löytää.

Takaisin entiseen ruokaan

Vappuaaton kunniaksi emäntä oli käynyt hakemassa pussin villakoira-ruokaa eli sitä samaa, jota söin ennen Brit Care -ruokaa. Tuo Brit Care osoittautui minulle sopimattomaksi. Aloin papanoida, kuin jänikset ja toimitus kesti tuhottoman kauan. Ähisin ja puhisin joka kerta kakkiessani ja tuloksena oli kuiva papana. Lisäksi hengitykseni rupesi haisemaan entistä pahemmalle. Napujen koostumus oli myös liian kova eli en pystynyt niitä kuivana syömään vaan naput piti turvottaa vedessä. Suurena plussana koin tuota ruokaa syödessäni sen, ettei ihoani kutissut koko aikana ja korvatulehduksesta ei ollut jälkeäkään. Nyt sitten nähdään, palautuvatko nuo riesat villakoira-ruoan mukana.

Emäntäni oli pudottaa silmänsä, kun hän laittoi minulle villakoiranappuloita tarjolle ruokakuppiini sekä vettä vieressä olevan vesikuppiini. En tehnyt sitä, mitä normaalisti, että olisin juonut kupin kerralla tyhjäksi, vaan minähän fiksuna poikana, joka on tovin tottunut nauttimaan turvotettuja napuja, aloin siirtämään kuivia nappuloita vesikuppiin...

Huutokauppaa ja konetöitä

Eilen oli Maukka Perusjätkän sanoin SÄPINÄÄ. Hyppäsimme emännän kanssa autoon ja luulin, että olimme menossa suoraan "mummulle" vaan ilmeisesti tulikin viime hetken muutos ja kurvasimmekin ensin "isomummulle".



Sitten kävin kyläilemässä parin mukavan rouvan luona. Kävin myös huutokaupassa. Tai miltei kävin. Ovet eivät avautuneet minulle, "mummu" vain meni sisään. Vaikka minä kuinka sydäntäsärkevästi vinguin oven takana niin ei kukaan tullut avaamaan. Sitten hoksasin, että minähän olin väärällä ovella. Emäntä oli huijannut minua!! Se oli tuonut minut takaoven portaille vain odottelemaan eikä suinkaan ollut minua sisälle viemässä. Minä olisin niin kovasti halunnut päästä kokemaan vanhan kunnon huutokaupan tunnelman.



Loppujen lopuksi pääsimme "mummulaan", mihin aluperin menossa olimmekin. Minut pestiin ja minulta ajeltiin jälleen karvat pois asianmukaisista paikoista. Kieltämättä olinkin jo aika törkyisen näköinen. Nyt näytän taas omalta pöyhkeältä itseltäni.

Kukkuloilla

Kävimme taas puistossa kävelemässä. Oli mukavaa, kun lumetkin olivat jo miltei joka paikasta sulaneet.



Sieltä täältä löytyi lumikasoja. Varsinkin kukkuloiden varjopuolet olivat lumisia. Emäntä ei sitä ensin huomannut ja koska minä käveleskelin taas vapaana, kun ei muita kulkijoita pahemmin ollut liikkeellä, käytin tilaisuutta hyväkseni. Istuskelin ensin tyytyväisenä kukkulalla, sillä puolella siis, joka oli täysin kuiva.



Kun emäntä lähti jatkamaan matkaa, minä hyökkäsin kukkulan varjopuolelle nauttimaan ehkä kevään viimeisimmän "lumiaterian". Näin, kun emäntä käveli jo aika kaukana, mutta en malttanut lopettaa lumen syömistä. Emäntä vain käveli kauemmaksi mutta minun jalkani eivät totelleet. Olin kuin transsissa ja haukoin lunta menemään. Emännän ilme näytti siltä, kuin se olisi ajattellut, että "Tukehdu siihen!", ja se vain eteni etenemistään. Lopulta pääsin irti lumenhimostani mutta lumen ahmimisella oli seurauksensa. Tärisin aivan horkassa ja hoipertelin menemään. Taisin saada yliannostuksen. Tärinä tosin johtui siitä, että vaikka oli lämmin ilma niin tuo kyseenalainen aktiviteettini sai minut paleltumisen partaalle. Oloni parani heti, (palelu ei tosin loppunut, kuin sitten vasta kun pääsimme kodin lämpöön) kun olin yrjönnyt oikein kunnon vesioksennuksen keskelle pyörätietä.

Tilitystä aiheesta "kevät ja koirankakat"

Kävin juuri ulkona ja olipa siellä kamala keli. Tai sinällään kelissä ei ollut mitään vikaa, lämmintä (ja märkää) riittää mutta kun en meinaa iljetä kävellä, kun maa on niin saastainen. Emme löytäneet edes neliömetrin aluetta, joka ei olisi uinut koirien kakassa. Hyi olkoon, minähän en tassujani mihin sattuu lillinkiin kastele. Emäntä sanoikin, että on niin turhauttavaa kerätä minun jätöksiäni, kun maa on täynnä jättiläismäisiä läjiä isojen koirien jäljiltä. Eivätkö koiran omistajat ymmärrä, että keväällä laiskuus ja saamattomuus kostautuvat, kun talven kakat paljastuvat lumen alta eikä yksikään koira saati omistaja pysty kulkemaan perinteistä ulkoilureittiä ilman, että kengät ja tassut ovat ryyteessä? Ja tämän kaiken kruunaa se, että polun varrella on koirankakkaroskis ihan käden ulottuvilla (roskis luonnollisesti on myös saarrettu kakoilla...)...

Häpeäisitte, koiranomistajat!

Pääsiäinen

Suuntasimme torstai-iltana emännän kanssa auton keulan kohti mummulaa. Serkkuseni oli tullut sinne isäntäväkineen edellisenä iltana. Doro-serkku tuli minua tapaamaan ulos ennen sisäänmenoa, jotta ihmisemme näkisivät minkälainen jännite meidän välillämme oikein olisi. Viimeksihän me tapasimme jouluna.


Minä ja Doro 11.4.2009.

Minä en oikeastaan huomioinut Doroa mitenkään mutta se loikki niillä kilometrin pituisilla jaloillaan mihin kerkesi. Eli Doro ei ollut muuttunut miksikään. En kyllä ollut minäkään sillä minulle tuli pakonomainen komentamisen tarve heti kun pääsimme sisään. Otti suorastaan aivoon, kun se honkkeli edes käveli minun näkökentässäni puhumattakaan siitä, että joku sitä silitti tai leikki sen kanssa tai kaikista pahin juttu; antoi sille herkkuja. Minunhan ei tarvitse sellaista sietää. Ilmeisesti suhtautumiseni vuoksi jouduinkin sitten olemaan osan aikaan sängyn jalassa kiinni. Hävytöntä! Minä olen sentään vanha ja arvokas herra, jolle sen typerän teinin kuuluukin nöyristellä. Tämä muistetaan!

Doro joutui mummulassa karvanlyhennykseen (mistä minä olin hyvin iloinen). Kyllä kai se arviolta 5-6 tuntia joutui rääkättävänä olemaan mikä minusta on aivan sopiva aika (sille).

Alla kuvat Doro-serkusta ennen ja jälkeen, kun sakset sanoivat nips ja naps. Koitin sanoa Dorolle, että otettaisiin kuvat tyyliin "hurja muodonmuutos" eli ennen-kuvassa mahdollisimman tyhmä ilme (kieli ulkona jne.) ja sitten kuvassa muuttumisleikin jälkeen sitten vähän fiksumpi ilme. Täytyy sanoa, että vaikka serkku on mielestäni vähän tyhmä, niin kyllä se osasi vetäistä kielen suuhunsa juuri oikealla hetkellä ja näyttää jälkeen-kuvassa oikein kauniilta.


Ennen.


Jälkeen.

On siis kevät, kuljen...

... missä ja milloinka vaan, la laa trallallaa... Hetkinen, taisikin biisi muuttua matkalla. Minua aivan laulattaa, kun on kevättä niin kovasti rinnassa. Mieli on virkeä ja askel ei paina vieläkään. Viikonloppunakin pääsin "mummun" ja emännän kanssa metsälenkille ja pitkälle sellaiselle. Mikäs siinä on kävellessä, kun aurinko paistaa, linnut laulavat ja emännän taskut pursuavat nameja (siltä varalta muka, jos vaikka mielenkiintoni liiaksi kohdistuu vapaana ollessani johonkin muuhun, kuin emännän ympärillä pyörimiseen...). Persoon koiraan voi kuulemma aina luottaa sikäli kun namit ovat mukana.

"Se kestää ja kestää... hanki siis."

"Pe*#%na, ylileveä kuljetus! Ei pääse ohi, ei!"

"Olisiko namia tarjolla pettymysten polun tallaajalle?

Pettymykseni aiheutti kuvassa näkyvä tukos polulla mutta

namilla pettymys unohtuu hetkessä."


"Miksi tässä ei ole lunta, minähän aivan

häkellyn. En ymmärrä. Alkaako kesä tästä ja

laajenee sitten koko maahan? Kertokaa!"

Metsäpolulla

Tänään koin jotain, mitä en ole kokenut varmaan vuosiin. Olin kävelyllä. Siis toki olen kävelyllä ollut mutta erityisen tämän päivän kävelylenkistä teki se, että sain kävellä vapaana. Emäntäni on arastellut irtipitämistäni, kun aistini ovat heikentyneet ja aisteilla tarkoitan nimenomaan näköä ja kuuloa.

Kävelimme metsäpolkua pitkin ja koska on talvi eli puut ovat pelkkiä rankoja niin emäntä ilahdutti minua päästämällä minut vapaaksi. Hän sanoi, että metsässä näkee puiden läpi niin pitkälle, ettei kukaan pääse yllättämään, ei toinen koira eikä ihminen.

Kun olimme menossa metsäpolulle, ajattelin, että enpä taidakaan jaksaa lähteä lenkille tänään ja jarruttelin parhaani mukaan.

Sitten kun metsäpolulle pääsimme ja emäntä päästi minut irti niin en ollut enää ollenkaan haluton kävelemään. Minulla oli todella hauskaa.

Sain muun muassa syödä lunta kilokaupalla ilman, että kukaan olisi nykinyt hihnasta.

Emäntäni aliarvioi minua taas, kun ei meinannut uskaltaa päästää edes polulla minua vapaaksi. Hän todella taisi luulla, että minä otan jalat alleni ja palaan takaisin kotiin, kun olin aluksi niin vastahakoinen lähtemään mihinkään. Siis en kai minä nyt ilman turvaa (eli emäntääni) lähde mihinkään kauemmaksi VARSINKAAN, kun aistini ovat huonontuneet. Minähän pyrin olemaan mahdollisimman lähellä emäntää. Joskus en voi, kuin ihmetellä kahdella jalalla kävelevien mielen liikkeitä.

Muutakin ihmeellistä lenkillämme tapahtui; Minä näin kolmikorvaisen jäniksen! Ihan totta!

Kirottu katupöly

Tänään olin eläilääkärissä (vaihteeksi) silmieni takia, jotka alkoivat rähmiä enemmän, kuin laki sallii. Ne olivat myös ihan punaiset ja minä siristelin silmiäni oudosti. Lääkäri kertoi minulle todennäköisen syyllisen tilanteeseen: katupöly.

Minä pidän lääkäristäni. Luotan häneen ja luulen, että hänkin pitää minusta, ainakin jollain tasolla. Emäntäni oli pudottaa silmät päästään, kun hän katseli minun ja lääkärin yhteistyötä. Istuin paikoillani sätkimättä ja potkimatta vaikka lääkärini otti pinsetit ja käänteli niillä alaluomiani. Näin ihan selvästi, kuinka emäntäni pään päälle nousi ajatuskupla, jossa luki "Nyt sillä menee silmät puhki". Tyhmähän se on kuin noin ajattelee! En kai minä nyt niin aivoton ole, että tahallani silmäni puhkoisin (siitäkään huolimatta, ettei niillä näe enää juuri mitään). Minä vaistoan, että lääkärini tietää, mitä tekee ja varsinkin miten sen tekee.

Minulla ei enää oikein irtoa kyynelnestettä, joten sain jotain ihmeen tekokyyneliä. Geeliltä se minun mielestäni kyllä näytti mutta kutsukoot he sitä miksi haluavat. Lisäksi minulle määrättiin silmätippoja ärtyneisiin silmiini. Eläinlääkäri olisi kernaasti määrännyt minulle tippojen sijaan voidetta mutta emäntä epäili, ettei selviä sen laittamisesta silmiini yhtä tyylipuhtaasti, kuin lääkärini teki. Tästä syystä siis kompromissina tipat voiteen sijaan.

Alla olevassa kuvassa olen juuri tulossa lääkäristä ja silmissäni on jotain vihreää mömmöä (sen avulla ilmeisesti katsottiin, onko silmieni pinta ehyt).

Uusi ruoka

Minä olen syönyt varmaan monta vuotta jo Royal Caninin villakoira-roturuokaa. Se on sopinut minulle erinomaisesti. Jos syön minulle sopimatonta ruokaa, vatsani menee löysälle tai sitten kakkani on tahmeaa siinä määrin, että joudun pesulle joka kerta, kun olen käynyt ulkona. Nuorempana söin Hau Hau Champion lammas-riisi-nappuloita ja kesti kyllä vuosia, ennen kuin emäntä tajusi vaihtaa nappulat toisiin. Tai ehkä se ei ollutkaan tajuamisesta kiinni vaan siitä, ettei vatsani tosiaan hyväksy juuri mitään napuja. Hau Hau Championia minun vatsani kesti kyllä hyvin mutta kakkasin niin paljon, että jätökseni olivat kuin 50 kg painavan koiran jäljiltä. Ruoan vaihdolla tuo "ongelma" hävisi.

Tänään emäntä totesi, että varmaan voisi kokeilla jotain edullisempia napuja. Roturuoka maksaa yli 14 euroa (1,5 kg pussi ja se kestää minulla pari viikkoa). Niinpä hän kävi tänään eläintarvikeliikkeessä katselemassa vaihtoehtoja ja tuli takaisin mukanaan Brit Care -napuja. Kyseessä oli 3 kg pussi ja sen hinta oli ~12 euroa. Nyt sitten jännitetään, sopiiko ruoka minulle laisinkaan.


Royal Canin Poodle 30 (hyväksi havaittu ruoka)



Brit Care Senior Lamb & Rice
(minulla testissä oleva uusi ruoka)

Jos suurennatte tuon Brit Care -kuvan niin näette, kun tarkkaan katsotte, että emäntää on höynäytetty pahemman kerran. Onhan se selvää, että ruoka on edullisempaa, kun se ei sisällä juuri mitään. "Ei soijaa, ei naudanlihaa, ei porsaanlihaa, ei vehnää, ei maissia". Edes geenimuunneltuja raaka-aineita ei ole käytetty. Pyh, kuinka tylsät eväät. Geenimuunneltu ruoka olisi tuonut edes vähän jännitystä vanhuksen tylsään elämään.

Mikäli teitä kiinnostaa, voitte lukea lisää geenimuuntelusta ja sen kyseenalaisuudesta seuraavan linkin takaa.

http://www.gmovapaa.fi/