Parempi päivä

Minulla oli tänään hyvä päivä lukuunottamatta sitä, että jouduin ajeltavaksi. Emäntä sanoi, että nyt saa karvat lähteä etu- ja takapäästä, koska:

a) syön ummetuslääkettä - tästä syystä takapää,
b) syön Hepatic-purkkiruokaa - tästä syystä etupää.

Alla kuvat ennen ja jälkeen ajelun.

Kävin myös kävelyllä ja osoitin selvästi, että haluan pesäpallokentälle kepin hakuun. Emäntähän siitä innostui, että hyvä juttu kun olen parempana ja päästi tollo minut irti. Kuulemma tästä lähtien noudatetaan koirien kiinnipitoasetusta kirjaimellisesti.

Alla kuvakooste.

Mihinkähän se keppi lensi...

Löytyihän se viimein. Nyt en tästä aarteesta kyllä
hevillä luovu...

"Mummola", täältä tullaan!!

Tuon viimeisen kuvan jälkeen otin jalat alleni ja lähdin painelemaan "mummulle". Tarkoituksenani oli viedä keppi talteen, kun sitä hukkaan heittelivät mutta emäntä lähti juoksemaan perääni ja sai kuin saikin minut puuskuttaen kiinni juuri ennen kuin saavutin autotien. Pitikin mennä hidastamaan vauhtia. Hännästä se ryökäle tarttui kiinni ja ansassa olin. Kyllähän minä tietenkin show'n pistin pystyyn ja sopivasti oli miesjoukko autoa korjaamassa vieressä, kun minä emännälle suomensin isoon ääneen, että tuommoinen häntään tarttuminen ei ole soveliasta. Emännällä korvat punoittivat. Aivan aiheesta minun mielestäni.

Päivän kohokohta oli grillaushetki. Minä tosin sain tyytyä pelkkään haisteluun ja hyvälle makkarat tuoksuivatkin.

Harhat eivät poistu

Toistaiseksi tilanteeni ei ole muuttunut miksikään. Välillä on ollut hetkiä, jolloin olen miltei ennallani mutta pääsääntöisesti minua pelottaa. Yöllä läähätytti kerta kaikkiaan kamalasti ja olin levoton. Kaava lattia-sänky-emännän kainalo-peitonmutka-lattia-sänky-emännän kainalo-peitonmutka toistui koko yön. Saa nähdä, minkälainen päivä tästä juhannuspäivästä valkenee. Toivottavasti minua piinaavat kummitukset häviävät, edes osittain.

Harhaa

Olen ollut monta päivää aivan outo verrattuna minulle tyypilliseen käyttäytymismalliin. Minua pelottaa, olen poissaoleva ja haluan syliin. Enkä ole koskaan ollut sylikoira. Tänään kävin sitten vaihteeksi lääkärissä. Lääkäri sanoi sitten ääneen, mitä emäntä oli jo vähän epäillytkin. Kyse on maksastani, joka on laajentunut todella huimasti työntäen sisäelimiäni lyttyyn. Koska maksani ei tee enää tehtäväänsä, vereeni pääsee ns. myrkkyjä, mikä taas aiheuttaa minun nykyisen pelokkaan olemukseni. Minulla on hallusinaatioita, kansankielellä: Minä näen pikku-ukkoja. Eikä se ole kivaa. Pelottaa koko ajan. Sain eläinlääkäriltä antibioottikuurin, joka aloitettiin tänä iltana sekä ummetuslääkettä otettavaksi kuta kuinkin joka 8. tunti. Tämän lääkkeen tarkoitus on käsittääkseni auttaa myrkkujen poistumista elimistöstäni ja nyt haetaan sopivaa annostusta. Ripulille en saa mennä mutta kakan pitäisi olla löysähköä.

Valitettavasti minä en enää tästä parane. Hoito on oireenmukaista mutta on paljon mahdollista, ettei se auta.

Kuulumisia

Olen nyt syönyt pari viikkoa maksavikaiselle koiralle tarkoitettua ruokaa. Ensimmäinen viikko meni totutellessa eli ruokavaliona oli uusia napuja sekoitettuna vanhoihin. Aluksi vaikutti, että uusi ruoka aiheutti minulle kutinaa. Nyt taas en ole pahemmin rapsutellut. Outoa. Seurataan tilannetta. Huomenna saan myös purkkiruokaa napujen ohelle. Purkkiruokaan on kuulemma helppo sekoittaa lääkkeeni. En malta odottaa. Emäntä sanoo, että kiikaan, kuin kiljuhanhi, kun purkkia avataan. Pakkohan minun on jotenkin purkaa kärsimättömyyteni. Eli tässä tapauksessa kiikaamalla, toisin sanoen kiljumalla niin kovaa, kuin kurkusta vain lähtee.

Alla olevassa kuvassa minä juhlistan vaihtoaskelin alkanutta kesää.