FIDO 6.1.1997 - 5.6.2010

Fido poistui luotamme rauhallisesti syliini nukahtaen 5.6.2010 ~klo 13:30. Sen oikean etujalan lapaluusta löytyi parisen kuukautta sitten kasvain ja ainoa hoitokeino olisi ollut koko jalan amputaatio. Parin kuukauden ajan eleltiin hillitysti ja kipulääkettä otettiin säännöllisesti. Eilen töistä kotiin tullessani Fido oli nukkumassa. Kun se huomasi, että olin tullut kotiin, se hyppäsi vauhdilla pystyyn. Jotain pahaa tapahtui ja voi sitä huutoa ja paniikkia, kun koiraraasu juoksi kolmella jalalla minun luokseni, kuin apua hakien. Otin sen syliin ja annoin kipulääkettä. Rauhoituttiin ja juteltiin pitkään. Kun rauha oli palannut maahan, lähdimme alkuperäisen suunnitelman mukaan Raaheen. Kävely autolle oli hankalaa. Raahessa totesimme, että Fido ei käyttänyt jalkaa juuri ollenkaan, roikotti vain ilmassa. Portaiden kiipeäminen tuotti kipua. Se mitä tapahtui, oli todennäköisesti patologinen murtuma eli kasvain mursi hauraan luun sisältä päin. Tässä tilanteessa ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin päästää rakas koira menemään ja lakata ajattelemasta vain itseänsä ja sitä, kuinka kestää rakkaan perheenjäsenen menettäminen ja menettämisen tuottama tuska ja ikävä.

Ikävä on kova ja itku tulee silmään heti, kun Fidoa ajattelee. Torstaina kaikki oli vielä suht' kunnossa. Kävimme jopa kävelyllä, kun jalka tuntui olevan parempi. Nyt pitää vain totutella elämään ilman pikku-riiviötä ja toivoa, että aika parantaa ikävän ja pahan olon.

Fido-papparainen, olet ikuisesti muistoissani.

-Tuija

Mökillä

Emännällä oli hiihtoloma ja minäkin pääsin koppuviikosta mökkeilemään. Koska alkuviikosta oli paukkupakkanen, emäntää huolestutti, että miten minä pärjäisin mökillä huonoine verenkiertoineni ja sydämeni kanssa. Onneksi ilma lauhtui loppuviikoksi ja minä tarkenin ulkoilla ja paljon ulkoilinkin. Ihmismummo teki minulle viltistäni hienon puvun pakkasten varalle ja vaikka sitä pakkasta ei sitten niin kovin paljoa ollutkaan, oli mukava ulkoilla lämpimästi.





Lunta oli niin mahdottomasti etteivät minun töppöjalkani meinanneet riittää, kun etsin leluani lumihangesta.



Mökkeilyn olennainen osa on myös takkatuli. Katsokaa, kuinka hienosti minä sain puut syttymään.



Parasta mökillä oli se, että sain olla irrallaan. Ei tarvinut pelätä autoja eikä näin talvella juuri muita koiria tai ihmisiäkään. Emäntä kertoi juuri ennen mökille lähtöä jollekin, että minä en enää juuri juokse, kävelen vain ja ehkä vähän hölkyttelen välillä. No enhän minä nyt remmissä voi kirmailla mutta katsokaapas kuinka väärässä emäntä olikaan. Kyllähän minä juoksen ja lujaa juoksenkin, kun ei ole hidasteita remmin toisessa päässä.

"Eteenpäin!", sanoi papparainen lumessa.

Huoh! Vihdoinkin paukkupakkaset ovat ohi, ainakin väliaikaisesti. Minäkin olen tarennut käydä kävelyllä. Mutta nyt kun pakkasista päästiin, ihanasta lumesta tuli ongelma. Ei ole hääviä kävellä tennispallon kokoiset (minulla ei ole tapana liioitella...) lumipallot jaloissa. Mitenhän sitten käy, kun tuo valtava lumimäärä sulaa? Taitaa olla emännälläkin kumppareiden osto edessä...









Kilisee kilisee palloset, helkkyen, välkkyen...:

Etsintää

Emäntäni on alkanut kovasti piilottelemaan makupaloja minulta. Se, että etsin, auttaa kuulemma pitämään aivoni virkeänä. Minua kuulemma vaivaa ilmiselvä dementia. Valvon yöt kitisten ja kätisten (no tottakai minä kitisen, jos on tylsää), olen välillä hyvin poissaoleva ja toisaalta välillä hyvin pentumainen leikkeineni. Sitä minä en ymmärrä, miksi se makupala pitää piilottaa niin kovin vaikeaan paikkaan (alla todisteena kolmiosainen videonpätkä, huonolaatuinen tosin). Ja miksi ihmeessä minun pitää mennä suljettujen ovien taakse odottamaan, kun emäntä piilottaa makupalan. Minähän ehdin unohtaa, mitä minun pitää etsiä. Ei noita ihmisten aivoituksia voi aina ymmärtää pieni puudeli.

Villapaita

Ihmismummoni oli kutonut minulle villapaidan. Villaa minulla kyllä olisi omastakin takaa mutta silti näin kylmällä ilmalla viluttaa ja vanhoja niveliäni kolottaa. En ole komeampaa Villapaitaa nähnyt koskaan. Tietenkin täytyy huomioida, että minun päällänihän asuste kuin asuste näyttää hyvältä.



Sen lisäksi, että sain upean villapuseron, löysin kuistilta vanhan leluni. Kylläpäs olikin piristävää leikkiä sillä pitkästä aikaa. Oikein tunsin, kuinka veri alkoi virtaamaan suonissani joutuisammin ja olo oli kuin nuorella miehellä.



Kun olin mielestäni tarpeeksi juossut, huomasin, että emäntä suunnittelee lähtöä. Oikeasti hän laittoi vain auton lämmitykseen ja otti johdon auton takapenkiltä mutta minä en jättänyt mitään sattuman varaan ja vilahdin salamana autoon omalle paikalleni päivystämään, että emäntä ei vain ilman minua lähde. Siinäpä sitten yritti emäntä houkutella minua ulos, eihän minulla mitään hätää autossa ollut. Vaikka siellä oli kylmä niin olihan minulla vaatetta yllä.

-30 astetta pakkasta ja uusi pipo

Ulkona on pakkasta -30 astetta. Tämä vaikeuttaa kovasti minun tilannettani. Tarkenen juuri ja juuri pissata ja yskityttää myös kovasti. Tämä on outoa, koska nuorena ja vetreänä miehenä en koskaan juuri palellut ja ensimmäinen vaatekappalekin minulle hankittiin vasta viime talvena. Näin ollen ulkoiluni onkin rajoitettu toistaiseksi talon nurkalle. Emäntääni myös kovasti huolestutti se, että jäätyvätkö minun herkät korvani ja niinpä hän näppäränä käsityöihmisenä (vitsi, sillä on peukalo keskellä kämmentä) teki minulle pipon.

Teko-ohje: Ota mahdollisimman lämmin sukka ja leikkaa siitä terä auki.



Sitten kun vielä löytyisi helposti jalkoihin puettavat tossut. Minun tassuihini kun ei hevillä kosketa!

13 vuotta eikä suotta!

Tänään tuli 13 vuotta täyteen. Sitä olikin syytä juhlistaa kunnolla. Syksyllä 2008 minulle kerrottiin, että jos oikein hyvin käy, näen vielä joulun. Siis joulun 2008. Nyt olen nähnyt myös joulun 2009 ja voin suhteellisen hyvin. Paljon paremmin, kuin pari vuotta sitten.

Aamuni alkoi lahjan avaamisella.

Mrrr. Niin paljon paperia... Eihän täällä sisällä ole mitään.
Minua on huijattu!

Minähän sanoin, että minua on huijattu! Eihän
täällä mitään ole! Ei kun hetkinen...
Nurkkasilmällä näen jotain... Uusi pallo!

Kiitos. Täytyykin heti testata.

Toimii! Älyääköhän emäntä muuten, että
loppiaisena kuusi pitäisi purkaa pois...

Tokihan minulle tehtiin myös kakku. Hyvää oli. Seuraava kuvakollaasi kertoo kaiken. Nam!

Eikö olekin hieno!

Kas näin häipyy kakku, ja kakku häipyy näin!

Mmm... Tämähän sulaa suussa!

Vähäksi se käy ennen kuin kokonaan loppuu.

Eikä mennyt varmaan minuuttiakaan.