Sieltä täältä löytyi lumikasoja. Varsinkin kukkuloiden varjopuolet olivat lumisia. Emäntä ei sitä ensin huomannut ja koska minä käveleskelin taas vapaana, kun ei muita kulkijoita pahemmin ollut liikkeellä, käytin tilaisuutta hyväkseni. Istuskelin ensin tyytyväisenä kukkulalla, sillä puolella siis, joka oli täysin kuiva.
Kun emäntä lähti jatkamaan matkaa, minä hyökkäsin kukkulan varjopuolelle nauttimaan ehkä kevään viimeisimmän "lumiaterian". Näin, kun emäntä käveli jo aika kaukana, mutta en malttanut lopettaa lumen syömistä. Emäntä vain käveli kauemmaksi mutta minun jalkani eivät totelleet. Olin kuin transsissa ja haukoin lunta menemään. Emännän ilme näytti siltä, kuin se olisi ajattellut, että "Tukehdu siihen!", ja se vain eteni etenemistään. Lopulta pääsin irti lumenhimostani mutta lumen ahmimisella oli seurauksensa. Tärisin aivan horkassa ja hoipertelin menemään. Taisin saada yliannostuksen. Tärinä tosin johtui siitä, että vaikka oli lämmin ilma niin tuo kyseenalainen aktiviteettini sai minut paleltumisen partaalle. Oloni parani heti, (palelu ei tosin loppunut, kuin sitten vasta kun pääsimme kodin lämpöön) kun olin yrjönnyt oikein kunnon vesioksennuksen keskelle pyörätietä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti