Metsäpolulla

Tänään koin jotain, mitä en ole kokenut varmaan vuosiin. Olin kävelyllä. Siis toki olen kävelyllä ollut mutta erityisen tämän päivän kävelylenkistä teki se, että sain kävellä vapaana. Emäntäni on arastellut irtipitämistäni, kun aistini ovat heikentyneet ja aisteilla tarkoitan nimenomaan näköä ja kuuloa.

Kävelimme metsäpolkua pitkin ja koska on talvi eli puut ovat pelkkiä rankoja niin emäntä ilahdutti minua päästämällä minut vapaaksi. Hän sanoi, että metsässä näkee puiden läpi niin pitkälle, ettei kukaan pääse yllättämään, ei toinen koira eikä ihminen.

Kun olimme menossa metsäpolulle, ajattelin, että enpä taidakaan jaksaa lähteä lenkille tänään ja jarruttelin parhaani mukaan.

Sitten kun metsäpolulle pääsimme ja emäntä päästi minut irti niin en ollut enää ollenkaan haluton kävelemään. Minulla oli todella hauskaa.

Sain muun muassa syödä lunta kilokaupalla ilman, että kukaan olisi nykinyt hihnasta.

Emäntäni aliarvioi minua taas, kun ei meinannut uskaltaa päästää edes polulla minua vapaaksi. Hän todella taisi luulla, että minä otan jalat alleni ja palaan takaisin kotiin, kun olin aluksi niin vastahakoinen lähtemään mihinkään. Siis en kai minä nyt ilman turvaa (eli emäntääni) lähde mihinkään kauemmaksi VARSINKAAN, kun aistini ovat huonontuneet. Minähän pyrin olemaan mahdollisimman lähellä emäntää. Joskus en voi, kuin ihmetellä kahdella jalalla kävelevien mielen liikkeitä.

Muutakin ihmeellistä lenkillämme tapahtui; Minä näin kolmikorvaisen jäniksen! Ihan totta!