"Eteenpäin!", sanoi papparainen lumessa.

Huoh! Vihdoinkin paukkupakkaset ovat ohi, ainakin väliaikaisesti. Minäkin olen tarennut käydä kävelyllä. Mutta nyt kun pakkasista päästiin, ihanasta lumesta tuli ongelma. Ei ole hääviä kävellä tennispallon kokoiset (minulla ei ole tapana liioitella...) lumipallot jaloissa. Mitenhän sitten käy, kun tuo valtava lumimäärä sulaa? Taitaa olla emännälläkin kumppareiden osto edessä...









Kilisee kilisee palloset, helkkyen, välkkyen...:

Etsintää

Emäntäni on alkanut kovasti piilottelemaan makupaloja minulta. Se, että etsin, auttaa kuulemma pitämään aivoni virkeänä. Minua kuulemma vaivaa ilmiselvä dementia. Valvon yöt kitisten ja kätisten (no tottakai minä kitisen, jos on tylsää), olen välillä hyvin poissaoleva ja toisaalta välillä hyvin pentumainen leikkeineni. Sitä minä en ymmärrä, miksi se makupala pitää piilottaa niin kovin vaikeaan paikkaan (alla todisteena kolmiosainen videonpätkä, huonolaatuinen tosin). Ja miksi ihmeessä minun pitää mennä suljettujen ovien taakse odottamaan, kun emäntä piilottaa makupalan. Minähän ehdin unohtaa, mitä minun pitää etsiä. Ei noita ihmisten aivoituksia voi aina ymmärtää pieni puudeli.

Villapaita

Ihmismummoni oli kutonut minulle villapaidan. Villaa minulla kyllä olisi omastakin takaa mutta silti näin kylmällä ilmalla viluttaa ja vanhoja niveliäni kolottaa. En ole komeampaa Villapaitaa nähnyt koskaan. Tietenkin täytyy huomioida, että minun päällänihän asuste kuin asuste näyttää hyvältä.



Sen lisäksi, että sain upean villapuseron, löysin kuistilta vanhan leluni. Kylläpäs olikin piristävää leikkiä sillä pitkästä aikaa. Oikein tunsin, kuinka veri alkoi virtaamaan suonissani joutuisammin ja olo oli kuin nuorella miehellä.



Kun olin mielestäni tarpeeksi juossut, huomasin, että emäntä suunnittelee lähtöä. Oikeasti hän laittoi vain auton lämmitykseen ja otti johdon auton takapenkiltä mutta minä en jättänyt mitään sattuman varaan ja vilahdin salamana autoon omalle paikalleni päivystämään, että emäntä ei vain ilman minua lähde. Siinäpä sitten yritti emäntä houkutella minua ulos, eihän minulla mitään hätää autossa ollut. Vaikka siellä oli kylmä niin olihan minulla vaatetta yllä.

-30 astetta pakkasta ja uusi pipo

Ulkona on pakkasta -30 astetta. Tämä vaikeuttaa kovasti minun tilannettani. Tarkenen juuri ja juuri pissata ja yskityttää myös kovasti. Tämä on outoa, koska nuorena ja vetreänä miehenä en koskaan juuri palellut ja ensimmäinen vaatekappalekin minulle hankittiin vasta viime talvena. Näin ollen ulkoiluni onkin rajoitettu toistaiseksi talon nurkalle. Emäntääni myös kovasti huolestutti se, että jäätyvätkö minun herkät korvani ja niinpä hän näppäränä käsityöihmisenä (vitsi, sillä on peukalo keskellä kämmentä) teki minulle pipon.

Teko-ohje: Ota mahdollisimman lämmin sukka ja leikkaa siitä terä auki.



Sitten kun vielä löytyisi helposti jalkoihin puettavat tossut. Minun tassuihini kun ei hevillä kosketa!

13 vuotta eikä suotta!

Tänään tuli 13 vuotta täyteen. Sitä olikin syytä juhlistaa kunnolla. Syksyllä 2008 minulle kerrottiin, että jos oikein hyvin käy, näen vielä joulun. Siis joulun 2008. Nyt olen nähnyt myös joulun 2009 ja voin suhteellisen hyvin. Paljon paremmin, kuin pari vuotta sitten.

Aamuni alkoi lahjan avaamisella.

Mrrr. Niin paljon paperia... Eihän täällä sisällä ole mitään.
Minua on huijattu!

Minähän sanoin, että minua on huijattu! Eihän
täällä mitään ole! Ei kun hetkinen...
Nurkkasilmällä näen jotain... Uusi pallo!

Kiitos. Täytyykin heti testata.

Toimii! Älyääköhän emäntä muuten, että
loppiaisena kuusi pitäisi purkaa pois...

Tokihan minulle tehtiin myös kakku. Hyvää oli. Seuraava kuvakollaasi kertoo kaiken. Nam!

Eikö olekin hieno!

Kas näin häipyy kakku, ja kakku häipyy näin!

Mmm... Tämähän sulaa suussa!

Vähäksi se käy ennen kuin kokonaan loppuu.

Eikä mennyt varmaan minuuttiakaan.

Mistä näitä arkajalkoja oikein riittää?

Tapasin tänään ulkoillessani röyhkeän ja rahvaanomaisen pulun. Rouva Kyyhkynen vain sylki ja räkytti minulle kotioveltaan, kun kävelin heidän talonsa ohi. Eipä ollut rohkeutta silläkään (vertaan tätä pulu-rouvaa aikaisemmin tapaamaani oravaan, joka ilkkui minulle puunoksalta) tulla minulle sanomaan asiaansa maan tasolta. Tiesi varmaan, että olisin höyhentänyt sen niin maan perusteellisesti, aina viimeiseen höyheneen saakka.

Vain vanhat valjaat...

Emäntäni penkoi varastoa ja löysi vanhat heijastinvaljaani. Varastossa ne olivat hautautuneena sen vuoksi, että kun olin huonossa kunnossa ja elimistööni oli kerääntynyt nestettä, valjaat eivät menneet lähimainkaan rintakehäni ympäri. Nyt ne olivat minulle passelit.


Minä komeana heijastinvaljaissani.

Törmäsin ulkoillessani alla olevaan otukseen. Siellä se puussa turvassa minulle ilkkui. Olisi tullut alas tekemään tuttavuutta niin oltaisiin nähty, kuka on kingi näillä kulmilla. Typerä tupsukorva. Jänishousu, sanon minä.


Pikku-Orava.